Motto

"È necessario imparare tanto a lungo quanto a lungo si vive."

Blogi italian kielen opiskelijoille ja Italian kulttuurista kiinnostuneille.
Blogiin on koottu linkkejä kielen ja kulttuurin eri alueilta.
Blogi sisältää myös Italian matkakuvia sekä opiskeluvinkkejä.

Benvenuti a tutti!

----


* Valitse itseäsi kiinnostava aihe oikealta kohdasta
Valitse aihe!
Numero kertoo kuinka monta eri sivua aiheesta löytyy. Selaa niitä painikkeesta Vanhemmat tekstit.

* Tai selaa Blogiarkistoa.

12.9.2016

Sandro Botticelli

Sandro Botticelli (1445 – 1510) oli Italian varhaisrenessanssin (Quattrocento) merkittävimpiä taidemaalareita.


Botticelli, oletettu omakuva teoksessa Adorazione dei magi, (1475), dettaglio

Botticellin persoonaan, elämään ja taiteeseen liittyy monia mielenkiintoisia ja varsin yllättäviäkin asioita. Taiteilijan elämä oli paljon muutakin kuin koko Italian symboli, kaikkien tuntema ja ihailema kaunis, alaston Venus simpukankuorella. Historiaan liittyy surua, kärsimystä, valtataistelua. Rakkautta, kauneutta, mystiikkaa. Ja myös paljon epävarmaa tietoa. Mutta ennen kaikkea paljon kiehtovia asioita, joiden tulkitseminen ja ymmärtäminen johtaisi yhä syvemmälle ja syvemmälle uusien ja toinen toistaan kiinnostavampien tietojen lähteille. 

Botticellin elämänhistoria ei ole millään muotoa ikävystyttävä.

Miksi Alessandro di Mariano di Vanni Filipepistä tuli "Botticelli"

Varmuudella ei tiedetä, mistä lempinimi “Botticelli” juontaa juurensa. Selityksiä on useita. Sana “botticello” tarkoittaa “pieni tynnyri”.

“We do not know the reason why Sandro Filipepi was nicknamed Botticelli. The name may derive from the appellative of his older brother Giovanni, who was known as "botticello", possibly on account of his obesity. However, the name could also refer to the activity of goldsmith and gilder, common to his brother Antonio and Sandro’s first teacher (he too known as Botticello, according to Vasari) who exercised the trades of "battiloro" and "battigello", that is they beat the ingots of gold and silver into fine sheets.” Lainaus sivulta, jossa tietoja Botticellin elämästä vuosilukuina: englanniksi ja italiaksi.

Botticellin varhainen elämä

Botticellin elämästä ei varmuudella tiedetä kovin paljoa. Aikansa taidekriitikon Giorgio Vasarin mukaan Botticelli oli levoton ja älykäs lapsi, joka ei viihtynyt koulussa. Sanotaan myös, että Botticelli oli keskittymiskyvytön, mutta hänen tiedonjanonsa oli valtava. Botticelli kärsi koko ikänsä huonosta terveydestä.

Tiedetään, että Botticellista piti itse asiassa tulla kultaseppä. Isä lähetti pojan 14-vuotiaana oppiin Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo. Luultavasti Botticelli oli jonkin aikaa myös samalla alalla toimivan veljensä oppipoikana. Mutta Botticelli oli kiinnostunut maalaamisesta, ja v 1462 isä ohjasi pojan taidemaalari Fra Filippo Lippin oppilaaksi.

Botticelli sai vaikutteita opettajaltaan, mutta myös Masaccion monumentaalisista maalaustöistä. Botticelli on ehkä ollut myös kuvanveistäjä, kultaseppä ja taidemaalari Verrocchion oppilaana. Verrocchion teoksia.

Botticellin taiteilijaura

Vuonna 1470 Botticelli aloitti varsinaisen taiteilijatyönsä. Hänellä oli isänsä kotona oma bottega, työpaja. Tältä vuodelta on maalaus La Fortezza - allegoria rohkeudesta, hyveitä kuvaavasta sarjasta Tribunale della Mercanzialle - varhaisin työ, joka varmuudella on todettu hänen tekemäkseen. Tuohon aikaan opettajat saattoivat ottaa oppilaiden töitä omiin nimiinsä, eikä teoksia signeerattu, joten tekijöistä ei aina ole täyttä varmuutta.


 Botticelli, La Fortezza, 1470.  Firenze, Uffizi

Botticelli työskenteli sitten mahtavan Medicien valtasuvun palveluksessa Firenzessä vuosina 1478 - 1490. Siellä häntä ympäröi joukko filosofeja, runoilijoita ja tutkijoita. Tämä aika on Botticellin kulta-aikaa. Botticellista tuli Firenzessä suosittu taiteilija, joka koristeli yläluokan villoja maalauksillaan ja jota pyydettiin yhteen jos toiseenkin projektiin.

Suosiosta ja kiireistä - tai jostan muusta - saattaa kertoa tämä. Vuonna 1481 Botticellin isä Mariano Filipepi kirjoitti veroilmoitukseen, että hänen poikansa Sandro “on maalari ja työskentelee halutessaan kotona”.

1481 Mariano Filipepi declares in the tax return that his son Sandro "is a painter and works at home when he wishes". Between April and May Botticelli paints the Annunciation for San Martino alla Scala. On 27 October he is in Rome, where he signs the contract for the frescoes of the Sistine Chapel Tiedot täältä.

Botticellin erilainen ja tunnistettava tyyli

Botticellin värimaailma on viileä ja hempeän vaaleansävyinen. Maalaukset ovat elegantteja ja eteerisiä, herkän tunnelmallisia, koristeellisia, niissä vallitsee kauneus ja harmonia, naisellinen sulokkuus, romanttinen kaiho, runollisuus, unenomaisuus ja sadunomaisuus. Kasvot ovat lempeitä ja haaveilevia, vähän surumielisiä, ajatuksiin vaipuneita. Vaatteet on kuvattu sirosti, ne ovat kevyitä ja usein kuin tuulen liehuttamia.

Viivankäyttö on siroa ja pehmeän soljuvaa, koristeellisesti taipuvaa, eläväistä, leikkisää. Tähän ovat saattaneet vaikuttaa kultasepän opit. Botticelli keskittyi ääriviivoihin, ja hahmoissa on siksi joskus anatomisia vääristymiä. Hahmot ovat pitkiä, kuin venytettyjä. Tämä oli ristiriidassa muiden renessanssin taiteilijoiden käsitysten kanssa. Heille muoto, anatomia ja perspektiivi olivat ehdottoman tärkeitä.

Botticellin käyttämä maalaustekniikka on tempera. Maalauksen värit muodostuvat kerros kerrokselta. “Temperavärejä käytetään tyypillisesti läpikuultavina kerroksina. Silloin voidaan ensin luoda sommittelu ja piirustus, seuraavaksi valot ja varjot ja vasta lopuksi lisätä kerros jossa on paikalliset värisävyt.”


Botticellin aiheet

Suurin osa Botticellin maalauksista on ajan hengen mukaisesti uskonnollisia. Botticelli maalasi suuria alttaritauluja ja madonna-kuvia sekä pyöreitä maalauksia (tondo), jotka kuvasivat Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta enkelien ympäröiminä.



Botticelli, Madonna della Melagrana, tondo, (Granaattiomenamadonna), 1487
Kuva: Creative Commons




Madonna del Magnificat (Magnificat-madonna), tondo, 1483

Vaikka Botticelli oli uskonnollinen, hän ihannoi suuresti antiikin mytologiaa. Botticellin kuuluisimmat maalaukset ovat mytologia-aiheisia, monimutkaisia, vertauskuvallisia ja varsin arvoituksellisia teoksia.

Botticelliin vaikutti syvästi myös Medicien kiinnostus uusplatonilaiseen ajatteluun, uskoon siitä että täydellisyys ja onnellisuus voitiin saavuttaa jo maan päällä. Uusplatonismin ansiosta pakanalliset antiikin aiheet saivat usein kristillisen merkityksen. Medici-suvun vaikutuksesta Botticellin teokset heijastavat myös ajan poliittisia tilanteita.


Pallade e il centauro




Pallade e il centauro, tempera su tela, 207x148 cm, 1482-1483 


Siveyden (Pallas Athene) voitto hekumasta (kentauri).
"Interpreted as an allegory on the peace after the Pazzi wars."
"Pallas Athene, Goddess of Wisdom grasps the hair of a centaur preventing him from using his bow. Pallas is seen holding a halberd in her hand. She has the branches of the olive tree entwined around her arms and body (the olive tree is a sacred symbol for the Goddess of Wisdom and the halberd represents the lance, also associated with the Goddess).

The three interlinked rings of the Medici family have been used as an ornamental element on the clothing of Pallas indicating that the work was commissioned by a member of that family." Lainaus täältä 
Athene and the Centaur


Muotokuvat

Botticelli maalasi myös muotokuvia. Hän on lisäksi sijoittanut muotokuvia uskonnollisiin aiheisiin, esimerkiksi Medici-suvun jäseniä, ja todennäköisesti myös oman muotokuvansa maalaukseen Adorazione dei magi, Kuninkaiden kumarrus. Oletettu omakuva oikealla, oranssi kaapu.




Botticelli, Adorazione dei magi, (1475), tempera puulle


Sikstuksen kappelin freskot

Vuonna 1481 Paavi Sixtus IV tilasi Botticellilta freskoja vastavalmistuneeseen Sikstuksen kappeliin. Botticelli maalasi kappeliin kolme freskoa, Mooseksen kiusaukset (Le Prove di Mosè), Kristuksen kiusaukset (Tentazioni di Cristo) ja Mooses rankaisee kapinoitsijoita (La punizione dei ribelli), sekä joitakin paavien muotokuvia.



Le Prove di Mosè sono un affresco (348,5x558 cm) di Sandro Botticelli e aiuti, realizzato tra il 1481 e il 1482 e facente parte della decorazione del registro mediano della Cappella Sistina in Vaticano.





La Punizione dei ribelli, Cappella Sistina (detail). Kuvalinkki täältä


La Punizione dei ribelli, Cappella Sistina (detail). Kuvalinkki täältä


Chiesa di Ognissantin freskon yllätys



Chiesa di Ognissanti, Firenze, facciata


Myös Chiesa di Ognissantissa on Botticellin omalla tyylillään maalaama fresko pappi Sant'Agostinosta. Siellä on myös Domenico Ghirlandaion hyvin erityylinen pappisaiheinen fresko. (kuva) Molemmat todennäköisesti Vespuccin tilaamia.

Botticellin freskoon Sant'Agostino nello studio liittyy kiinnostava yksityiskohta, joka ehkä kertoo jotain Botticellin luonteesta. Ehkä hän ei ollutkaan niin surumielinen ja vakava kuin mitä on annettu ymmärtää. 

Papin pään takana on avoin kirja. Teksti ei ole oikeaa tekstiä, paitsi vasemmalla oleva rivi, joka on merkitty ristillä. Rivillä lukee

"Dov'è Frate Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato."

"Missä on Veli Martino? Hän on hävinnyt. Mihin hän on mennyt? Hän on ulkona Porta al Pratolla."

Tämä viesti tulkitaan nykyään Botticellin huumorina. Hän on viettänyt päiväkausia kirkossa maalaten ja ehkä havainnut kuinka eräs munkki salaperäisesti tulee ja menee, ja päättänyt yllättää hänet ja ikuistaa hänen pikku retkensä.

Kaksi kuvausta aiheesta
"Particolare è il libro aperto sopra la testa del santo con illustrazioni di geometria: le parole scritte sono in realtà dei ghirigori, tranne per una riga, segnata sul bordo sinistro da una croce, dove si può leggere "Dov'è Frate Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato". Si tratta probabilmente di una scherzosa menzione delle scappatelle di un frate alle quali Botticelli aveva suo malgrado assistito mentre lavorava nella chiesa, che dà un'inedita immagine spiritosa dell'artista spesso descritto di carattere malinconico e grave."

"Una curiosità è rappresentata dalla scrittura nel libro sulla geometria posto sopra il Sant'Agostino del Botticelli: si tratta di fregi per dare l'idea di scrittura, ma su due righe, contrassegnate da una crocetta sulla sinistra, il grande pittore ha voluto inserire un piccolo divertissment. Si legge infatti: Dov'è Fra Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato. L'interpretazione di questi versi oggi propende sul carattere faceto, il grande pittore infatti, trascorrendo diverse giornate di lavoro nella chiesa aveva forse notato uno strano va e vieni di un frate e decise di sorprenderlo immortalando le sue scappatelle."





Sant'Agostino nello studio, 1480
Kuva: Public domain






Sant'Agostino nello studio, dettaglio
Kuva: Public domain


Divina Commedian kuvitus

Medicit tilasivat Botticelliltä myös kuvitukset Dante Alighierin Divina Commediaan vuonna 1480. Botticelli ryhtyi työhön vasta myöhäiskaudellaan, 1492 - 1497. Piirustuksissa näkyy Botticellille tyypillinen herkkä viivailmaisu. Työ jäi kesken. Tuntemattomista syistä kokoelma hajosi pian eri tahoille. Noin sadasta tussipiirroksesta 92 on säilynyt. Niistä kahdeksan on Vatikaanin kirjastossa, loput Berliinissä. Botticelli maalasi myös Danten muotokuvan.




Jumalaisen näytelmän kuvitusta, Danten helvetin kartta. 
Mappa dell'Inferno, 1480 - 1490
Hopeakynä, muste ja temperaväri pergamentille, 33 × 47.5 cm





Ritratto di Dante Alighieri dipinto da Sandro Botticelli, 1495


Kuuluisimmat teokset

Suuret mytologia-aiheiset maalaukset Kevät (La Primavera) ja Venuksen syntymä (Nascita di Venere) yhdistävät kristillisiä ja pakanallisia teemoja. Venus on kristillisen perinteen Madonna-hahmo. Venus esiintyy myös maalauksessa Venus ja Mars (Venere e Marte).



Venere e Marte, 1485-86, Londra, National Gallery
Kuva: Public domain

Venuksen mallina on mitä luultavimmin ollut firenzeläinen kaunotar Simonetta Vespucci, josta Botticelli oli jo aiemmin tehnyt muotokuvia. 



Sandro Botticelli, Idealized Portrait of a Lady (Portrait of Simonetta Vespucci as Nymph) 1480



Vespuccien varakas suku oli perhetuttuja. Simonetta Vespucci oli traagisesti kuollut tuberkuloosiin, 22-vuotiaana, yhdeksän vuotta ennen Venuksen syntymän valmistumista. "La bella Simonettaa" pidettiin Firenzessä ideaalin kauneuden ruumiillistumana. Kaksi Medicin suvun nuorta miestä olivat rakastuneita nuoreen naiseen. On syytä olettaa, että myös Botticelli oli häneen rakastunut. Botticelli halusi tulla haudatuksi Simonettan lähelle.

"Some suggest that Botticelli also had fallen in love with her, a view supported by his request to be buried at her feet in the Church of Ognissanti - the parish church of the Vespucci - in Florence. His wish was carried out when he died some 34 years later, in 1510."


La Primavera, Kevät

La Primavera (tempera puulle) esittää Venus-jumalatarta kevätpuutarhassa muiden Kreikan mytologian hahmojen keskellä. Hahmot ovat antiikin mytologiasta, mutta tilanne ei ole peräisin mistään tietystä mytologian kohtauksesta. Asiantuntijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä Botticelli maalauksellaan on halunnut ilmaista.

Teos on suurikokoinen (n 2x3 m) ja tummentunut huomattavasti aikojen saatossa.



Botticelli, La Primavera dal 1477 al 1485 circa. Uffizi, Firenze


Kauneuden jumalattaren Venuksen (kreikkalaisilla Afrodite) yläpuolella on rakkauden sanansaattaja Cupido, silmät sidottuina. Vasemmalla puolella on Mercurius ja kolme sulotarta (siveys, kauneus, rakkaus). Oikealla siivekäs tuulen jumala Zefyros eli länsituuli ahdistelee kukkia suustaan syöksevää maan nymfiä Chlorista. Heidän edessään on kevään ja kukkien jumalatar Flora, joksi Zefyros muuttaa Chloriksen. Kukka-asuinen Flora kylvää kukkia helmastaan.

Kolme sulotarta on suosittu aihe taiteessa. Antiikin veistosten ohella aihetta on tulkittu varsinkin renessanssista alkaen.

Khariitit, "sulottaret" olivat kreikkalaisessa mytologiassa viehätysvoiman, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattaria, jotka olivat jumalatar Afroditen seuralaisia. Yleensä heitä kuvataan olevan kolme; nuorin Aglaia (kirkkaus), Eufrosyne (ilo) ja vanhin Thaleia (kukoistus). Roomalaisessa mytologiassa heidät tunnettiin nimellä graatiat (Le Grazie). Wikipedia, Khariitit

Botticellin sulottaret tanssivat piirissä ja heidät on puettu kevyisiin huntuihin, toisin kuin antiikin esikuvat ja muut renessanssiajan sulottaret.

Nella sua celebre “Primavera” le tre donne, a differenza della tradizione classica, danzano una carola tenendosi per mano e lasciando svolazzare i leggeri veli che le rivestono. Bellezza, castità e amore si muovono in un girotondo armonioso, dove tutto è idealizzato secondo la filosofia neoplatonica professata dal pittore. Le altre opere del Rinascimento, tuttavia, non presentano l’originalità della versione di Botticelli, riprendendo, al contrario, il modello antico in modo molto fedele.”

Kreikka / Rooma
Afrodite / Venus, rakkauden, kauneuden ja lisääntymisen jumalatar
Chloris (Zefyroksen vaimo) / Flora, kukkien ja kevään jumalatar, nymfi
Zefyros / Favonius, länsituulen jumala, kevätsään airut
Hermes / Mercurius, jumalten sanansaattaja, kaupankäynnin jumala ym
Eros / Cupido, rakkauden enkeli


Botticelli maalasi teoksen Lorenzo de' Medicin nuorten sukulaisten kaupunkiasuntoon (Villa Castello) kiinnitettäväksi leposohvan yläpuolelle. Teokseen ei ole merkitty nimeä. Nimen “La Primavera” maalaukselle antoi taidehistorioitsija Giorgio Vasari nähtyään sen Villa Castellossa vuonna 1550.

Useimmat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että teos on kevään vertauskuva. Maalauksessa on 500 erilaista kasvia. On myös esitetty, että se kuvaisi uusplatonista rakkauden ideaa. Maalaus sisältää viittauksia roomalaisiin runoilijoihin Ovidiukseen ja Lucretiukseen sekä renessanssi- ja humanistirunoilija Angelo Polizianoon, joka oli läheisissä suhteissa Medici-suvun kanssa.


Tulkintoja maalauksesta La Primavera




Nascita di Venere, Venuksen syntymä

Maalauksen Nascita di Venere (tempera kankaalle, n 1485) aihe on antiikin mytologiasta. Kreikkalaisen mytologian mukaan Afrodite syntyi aikuisena naisena merestä (Venus Anadyomene, "Venus Rising From the Sea").


La nascita di Venere


Venus oli tärkeä roomalainen jumalatar, joka yhdistettiin rakkauteen ja kauneuteen. Alun perin Venus oli kuitenkin kasvillisuuden jumalatar sekä viinitarhojen ja puutarhojen suojelija. Myöhemmin hänestä tuli kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta roomalainen vastine Afroditelle. Afrodite on kreikkalaisessa mytologiassa rakkauden, kauneuden, sulouden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalatar.

Maalauksen lähtökohtana lienee ollut runoilija Angelo Polizianon Giostra-runo, mutta maalauksella on ilmeisesti muitakin esikuvia.

Maalauksen taustalla on humanismin ja uusplatonismin ajatusmalli, joka pyrki sovintoon kristillisen ja mytologisen aineiston välillä. Uusplatonistit myös uskoivat, että ulkoinen kauneus voi heijastaa sisäisen maailman kauneutta ja hyveitä.

Platonista: “Plato further argued that contemplation of physical beauty allowed the mind to better understand spiritual beauty. So, looking at Venus, the most beautiful of goddesses, might at first raise a physical response in viewers which then lifted their minds towards the godly.”

Botticellin ajatuksena saattoi siis olla jumalallinen rakkaus alastoman Venuksen muodossa. Mutta koska Venuksen syntymää pidetään Medicien suvun tilaustyönä, muunlaisiakin tulkintoja maalauksen tarkoitusperistä on esitetty.

Since classical antiquity, the sea shell has been a metaphor for a woman's vulva.

Botticelli kuvasi Venuksen oman tyylinsä mukaisesti, anatomiasta ja perspektiivistä välittämättä. Venuksen vartalo ja kaula ovat epäluonnollisen pitkiä, asento tasapainon kannalta mahdoton. Hahmot on asetettu erilleen toisistaan, aivan kuin antiikin kreikkalaisissa maljakkomaalauksissa.

Venuksen asento ja erityisesti käsien asento muistuttavat antiikin marmoripatsasta Venus de' Medici, (kuva) joka oli Medici-suvun kokoelmissa ja Botticellin tutkittavissa. On olemassa myös Praxiteleen Afrodite-patsas.

Meren vaahdosta syntynyt Venus seisoo simpukankuorella juuri aalloista nousseena. Tuulen jumalat Zefyros ja Aura puhaltavat jumalattaren rantaan, jossa kevään jumalatar odottaa purppuraviitan kanssa. Veden pinta väreilee ja tuuli saa hiukset ja vaatteet hulmuamaan. Veistoksellinen rakkauden jumalatar ja täydellisen kauneuden ruumiillistuma seisoo tyynenä antiikin Venus pudican eli kainostelevan Venuksen tapaan. Ympärillä leijuu vaaleanpunaisia ruusuja.

Tulkintoja maalauksesta Nascita di Venere Wikipediassa

Videoita maalauksesta Nascita di Venere

Teoskokoelmia

  • Sandro Botticelli (Wikiart) Tällä sivustolla teoksia voi katsella lajeittain: List of works/Styles/Genres. Esimerkiksi aikajärjestys, mytologia, muotokuvat jne.


Myöhäistuotanto

Savonarolan jälkeinen myöhäistuotanto koostuu kiihkeän dramaattisista, suorastaan tuskallisista uskonnollisista aiheista, esimerkiksi Pietà (n. 1495) ja mystinen Natività mistica ("Mystinen äitiys") .

Pietà 



Pietà, 1495, oil on panel



Natività mistica



Natività mistica, 1500-1501, Londra, National Gallery

“Valtaapitänyt Medicin suku oli ajettu maanpakoon, Ranskan armeija valmistautui marssimaan Firenzeen, ja nälänhätä uhkasi. Moni, myös Botticelli, koki, että maailmanloppu oli käsillä. Vain hieman aikaisemmin Firenzen aukiolla oli poltettu roviolla munkki Savonarola, joka oli varoittanut kaupunkia Jumalan hirmuisesta kostosta.”

“Vaikeasta ajasta huolimatta juuri tämä teos oli Botticellille hyvin läheinen: se oli ainoa taideteos, jonka hän signeerasi. Botticelli käytti teoksessa monia symboleita, jotka heijastivat epävarmaa aikakautta mutta myös taiteilijan uskoa siihen, että uskova ihminen saa kuitenkin palkintonsa tuonpuoleisessa.”


“The sacred pictures of his final years, like the dramatic Mystic Nativity contain moral allusions about the wickedness of Italy and its inevitable punishment.”

Botticellin signeeraus

Savonarolan vaikutus

Kun dominikaanimunkki Girolamo Savonarola vuonna 1490 alkoi ankarasti hyökätä humanismia, sen pakanallisia elementtejä ja maallistumista vastaan, katumusta saarnaten, Botticelli koki henkisen ja hengellisen kriisin. Hänen taiteensa muuttui. Maalaukset muuttuivat kiihkeän uskonnollisiksi, synkiksi ja askeettisiksi. Voimakkaiden eleiden ja vääristyneiden hahmojen ohella Botticellin myöhäistuotanto oli aiempaa pienikokoisempaa. Myös värit muuttuivat luonnonmukaisista, ne muistuttivat noin sata vuotta aiemmin vaikuttaneen Fra Angelicon teoksia.

Helmikuussa 1497 Savonarola lähetti suuren joukon nuoria kannattajiaan (jotka tunnettiin nimellä ”fanciulli”) kulkemaan läpi Firenzen ja takavarikoimaan kaiken, mikä voisi johtaa ihmisiä syntiin ja turmelukseen, ”ylellisyysesineitä” kuten maalauksia, kirjallisuutta, hienoja huonekaluja, koruja, ylellisiä vaatteita, pelikortteja ja kosmetiikkaa. Nämä poltettiin valtavan suurella roviolla samana vuonna Piazza della Signorialla Firenzessä. Myös Botticellin sanotaan polttaneen maalauksiaan tällä “turhuuksien roviolla". Botticellin veli Simone oli niin ikään kiihkeä Savonarolan kannattaja.

Savonarola hirtettiin ja poltettiin roviolla kerettiläisyydestä syytettynä vuonna 1498 Piazza della Signorialla - samassa paikassa, jossa oli roihunnut hänen ”turhuuksien rovionsa”.



Fra Bartolomeo: Girolamo Savonarola, noin vuodelta 1498

Parjaus




La Calunnia, Parjaus, 62x91 cm, tempera su tavola, 1496, Uffizi


Jo 1480-luvun lopulla alkoi näkyä Botticellin sisäinen kriisi, joka sitten lopulta johti katkeroituneeseen mystiikkaan. Sen kautta hän kieltää omimman tyylinsä, joka hänet erotti muista taiteilijoista. Maalauksiin tulee voimakkaampi chiaroscuro sekä hahmojen ja asentojen korostunut ilmaisukieli. Teos La Calunnia on vedenjakaja tässä muutoksessa.

"A partire dalla fine degli anni '80 del Quattrocento la produzione di Botticelli iniziò a rivelare i primi segni di una crisi interiore che culminò nell'ultima fase della sua carriera in un esasperato misticismo, volto a rinnegare lo stile per il quale egli si era contraddistinto nel panorama artistico fiorentino dell'epoca. Il suo stile si ripiegò così verso un più marcato plasticismo delle figure, un uso più forte del chiaroscuro e un'accentuata espressività delle pose e dei personaggi.

Il vero "spartiacque" tra le due maniere è la Calunnia, un dipinto allegorico che Luciano di Samosata citava tra le opere del pittore antico Apelle, realizzato in risposta a un'accusa calunniosa di aver cospirato contro Tolomeo Filopatore che lo aveva riguardato. Il soggetto venne ridescritto da Leon Battista Alberti nel De pictura con alcune semplificazioni." Lainaus täältä.



"Sisäisen elämämsä tuskallista jännitystä Botticellin onnistui kuvaamaan työhönsä Parjaus, joka perustuu Apelleen kadonneen maalauksen kuvaukseen. Sen upeassa renessanssihallissa Parjaus raahaa alastonta miestä tuomarien eteen, jota Tietämättömyys ja Epäluulo nauvovat. Taustalla pyörivät Vilppi, Petos ja Kateus perässään rääsyihin puettu Katumus. Kaikkein kauimpana on alaston neito Totuus." Lainaus täältä.



Christ Crowned with Thorns




Christ Crowned with Thorns c. 1500 Accademia Carrara, Bergamo.

Kuvalinkki täältä


Botticellin myöhempi elämä sekä kuolema

Kulta-aikanaan Botticelli oli suosittu, hänen tyyliään ihailtiin ja jäljiteltiin. Tunnetuin Botticellia arvostaneista ihailijoista oli hänen oppilaansa, hänen opettajansa poika Filippino LippiMutta Botticellin suosio jäi lyhytaikaiseksi. Hän jäi myöhemmin renessanssin suurien nimien varjoon.

Botticelli luultavasti luopui maalaamisesta vuoden 1500 jälkeen. Vuonna 1504 hän vielä toimi parissa komiteassa, joissa päätettiin Michelangelon David-patsaan sijoituspaikasta sekä Firenzen katedraalin fasadista. 

Vasarin mukaan Botticelli eli vanhuutensa köyhyydessä, koska hän oli “tuhlaileva ja järjestelykyvytön”. Toisaalta, kun hän Savonarolan kannattajana ei juurikaan enää maalannut, hän ei siis myöskään saanut tuloja taidemaalarin työstä.

Loppuaikansa Botticelli eli epätoivonsa ja uskonnollisten pelkojensa keskellä unohdettuna taiteilijana. Hän kuoli vuonna 1510, epämääräisissä olosuhteissa, 65-vuotiaana, “vanhana, sairaana ja yksinäisenä”, kuten Vasari kertoo. Botticelli haudattiin omasta toivomuksestaan Firenzen Ognissantiin, jonne myös Simonetta Vespucci oli haudattu.



Botticellin vaatimaton sukuhauta, Chiesa di Ognissanti
Lapide, datata 1510, per la tomba di famiglia di Mariano Filipepi e i suoi figli, compreso il pittore Alessandro di Mariano Filipepi, meglio noto con il suo soprannome, Sandro Botticelli. Nella chiesa di Ognissanti a Firenze.
Kuva: Creative Commons


Botticellin uusi kulta-aika

Kuolemansa jälkeen Botticelli käytännöllisesti katsoen unohdettiin, noin 300 vuodeksi. 

Vasta 1800-luvun lopulla Botticelli nousi uudelleen suosioon ja arvostukseen. Etenkin prerafaeliitit Englannissa kiinnostuivat hänen taiteestaan. Vuosina 1900-1920 Botticellistä kirjoitettiin enemmän kirjoja kuin kenestäkään muusta taidemaalarista. Ja pian Botticellista tuli yksi tunnetuimmista Firenzen varhaisrenessanssin taiteilijoista. Botticellistä tuli se Botticelli, jonka me tunnemme ja jota me ihailemme ja rakastamme. 

Monet Botticellin tärkeimmistä töistä ovat nykyisin Uffizi-galleriassa Firenzessä.

17.7.2016

Learn Italian with Lucrezia - video

Lucrezian videot ovat mielenkiintoisesti, taitavasti, selkeästi ja hauskasti tehtyjä. Niistä oppii kieltä, kulttuuria ja nähtävyyksiä. 




"Italian language, Italian culture, Italian lifestyle are the main themes of my videos. When I am particularly inspired I also make Italian recipes videos and daily life vlogs."




Learn Italian -linkkisivun kategoriat 
(valitse haluamasi kategoria tai selaile nuolesta)

Videot 
Food and Recipes 
Videos for Beginners 
Beginner to Intermediate level Italian lessons 
Intermediate to Advanced level Italian lessons 
VLOGS in ITALIAN 
ITALIAN IDIOMS 


21.6.2016

Minä olen italialainen - Andrea Bonomo


Kuva (C) Anita Nehrenheim

Andrea Bonomo

Sono italiano. Si… hai presente quello che gesticola, quello che si mette immancabilmente a chiacchierare davanti ai varchi d'accesso, quello che impreca per la coda al casello, quello che parla e ride ad alta voce, quello rumoroso, quello che discute e/o cerca di trattare con gli agenti per non prendere una multa? Ecco.

Olen italialainen. Niin… tiedätkö sen joka elehtii, sen joka väistämättä jää suustaan kiinni sisäänpääsyporttien edessä, sen joka kiroilee moottoritien maksukoppien jonossa, sen joka puhuu ja nauraa suureen ääneen, sen metelöivän, sen joka kinastelee ja/tai yrittää neuvotella poliisien kanssa välttääkseen saamasta sakkoja. Niin se vain on.

Sono italiano. E mica l'ho scelto io. Sono quello con qualche conoscenza, più o meno in ogni ambito. Sono quello che ha il copyright sul "Mamma mia". Sono quello che dopo una settimana all'estero, la prima cosa che chiede arrivando in Italia è un Caffè (e la maiuscola non è casuale).

Olen italialainen. Eikä se suinkaan ole oma valintani. Olen se joka tietää jotakin vähän joka asiasta. Olen se jolla on tekijänoikeudet “Mamma miaan”. Olen se joka ulkomailla vietetyn viikon jälkeen ensimmäiseksi Italiaan saavuttuaan pyytää saada "un Caffè" (eikä iso kirjain ole vahinko). 

Sono quello degli oroscopi, sono quello con una classe politica a dir poco imbarazzante. Sono quello della polemica. Sono quello che "Ci pensiamo poi". Sono dalla nascita, un allenatore e un direttore d'orchestra. Sono quello che corteggia per indole. D'altronde ognuno ha delle debolezze. Io ne ho solo una. Le debolezze.

Olen se joka uskoo horoskooppeihin, olen se jonka maassa poliitikot ovat vähintäänkin nolostuttavia. Olen se joka väittelee. Olen se joka sanoo "Katsotaan myöhemmin". Olen syntynyt valmentajaksi ja orkesterinjohtajaksi. Olen se joka flirttailee luonnostaan. Jokaisellahan on heikkouksia. Minulla niitä on vain yksi. Heikkoudet.



Sono il brillantone che offre da bere e c'ha le scarpe bucate. Sono quello che definiscono in tre parole mafia, pizza e mandolino. Se non fosse che un mandolino, non l'ho mai visto dal vivo, un mafioso non lo conosco e la pizza la mangio tanto quanto ogni altra cosa.

Olen olevinani loistotyyppi joka tarjoaa juomisia ja jolla on kengissä reikiä. Olen se joka määritellään kolmella sanalla: mafia, pizza ja mandoliini. Paitsi että oikeaa mandoliinia en ole koskaan nähnyt, yhtään mafiosoa en tunne ja pizzaa syön siinä missä kaikkea muutakin ruokaa.

Sono italiano, amore mio. E mica l'ho scelto io. Ma se dovessi scegliere, in tutta onestà, sceglierei per ogni prossima vita possibile di esserlo ancora. Ti spiego perché.

Olen italialainen, kulta pieni. Eikä se suinkaan ole oma valintani. Mutta jos minun pitäisi valita, vilpittömästi sanoen valitsisin jokaisessa mahdollisessa seuraavassa elämässä olla taas italialainen. Minäpä kerron miksi.




Kuva (C) Anita Nehrenheim


Quando dico sono italiano, molto prima di pensare a tutte le cose sopracitate, mi vanto di Roma (e basterebbe per considerare ogni altra città una periferia mal messa), Venezia, Napoli, Milano, Torino, Firenze, Palermo, Catania e la Sicilia intera, Cagliari e la Sardegna intera, Genova, Bologna e… Aspetta. Perché ricordare tutta la bellezza d'un fiato fa perdere il respiro.

Kun sanon olevani italialainen, jo paljon ennen kuin ajattelen edellä mainittuja asioita, sydämeni täyttää ylpeydellä Rooma (ja jo se riittäisi, sen rinnalla kaikki muut kaupungit ovat kuin pahaisia syrjäkyliä), Venetsia, Napoli, Milano, Torino, Firenze, Palermo, Catania ja koko Sisilia, Cagliari ja koko Sardinia, Genova, Bologna ja… Odota vähän. Kaiken tämän kauneuden muisteleminen yhtaikaa salpaa ihan hengityksen.

Penso al vino. Quello buono davvero e non quelle spremute, che altrove, tentano di imitare in ogni modo non riuscendoci. Non c'è marketing che tenga di fronte alla sostanza. E ancora penso alla cucina. Sono italiano e potrei scegliere di mangiare una specialità ogni quattro chilometri. 

Ajattelen viiniä. Sellaista todella hyvää viiniä, ei mitään mehua, sellaista viiniä jota muualla yrittävät kaikin tavoin kopioida siinä onnistumatta. Ei ole olemassa niin hyvää markkinointia että se korvaisi hyvän sisällön. Ja sitten ajattelen vielä keittiötä. Olen italialainen ja voisin syödä jotakin paikallista erikoisuutta aina neljän kilometrin välein.




Kuva (C) Anita Nehrenheim


Sono italiano quando so sorridere di fronte alla sciagura. Quando prendo per il culo il destino. Quando l'orizzonte mi riempie gli occhi e non vorrei essere in nessun altro posto del mondo se non qui. Sono italiano quando ascolto l'opera e mi sento onorato. Quando l'inno si alza verso il cielo e qualcosa di me vola con lui. Sono italiano quando è domenica e suonano le campane, quando la primavera esplode e le colline sono in festa, quando è estate e il mare mi accoglie, quando è inverno, nevica, ed ho il privilegio di vedere il capolavoro dei paesaggi.

Olen italialainen kun pystyn hymyilemään epäonnelle. Kun pidän kohtaloa pilkkanani. Kun horisontti avautuu silmieni eteen, enkä haluaisi olla missään muussa maailman paikassa kuin tässä. Olen italialainen kun kuuntelen oopperaa, ja se täyttää minut ylpeydellä. Kun kansallishymni kohoaa korkeuksiin, ja osa minusta nousee lentoon sen kanssa. Olen italialainen kun on sunnuntai ja kirkonkellot soivat, kun kevät puhkeaa kukkaan ja kukkulat juhlivat, kun on kesä, ja meri ottaa minut syleilyynsä, kun on talvi, kun sataa lunta, ja minulla on etuoikeus nähdä näiden maisemien mestariteos.



Kuva (C) Anita Nehrenheim


Sono italiano e mica l'ho scelto io. Ma ringrazio ogni giorno il caso che ha scelto per me, decidendo di farmi nascere qui. In mezzo a questa meraviglia piena di crepe. Su questa terra ferita ma ancora viva. Fra detti popolari e grandi scoperte scientifiche. Un fiume di vite incastrate nella miglior arte che l'umanità abbia mai potuto generare. Potrei diventare un medico, un avvocato, un falegname, un falsario, un calciatore, persino uno straniero ma prima di tutto, sono italiano.

Olen italialainen, eikä se suinkaan ole oma valintani. Mutta kiitän joka päivä sattumaa, joka on tehnyt valinnan puolestani ja päättänyt antaa minun syntyä tänne. Keskelle tätä suurta ihmettä, joka on täynnä säröjä. Tähän haavoittuneeseen maahan, joka kuitenkin on vielä elossa. Kuuluisien sanontojen ja suurten tieteellisten keksintöjen joukkoon. Ihmisten elämän virtaan joka on muodostunut keskelle hienointa taidetta mitä ihmiskunta on koskaan kyennyt luomaan. Minusta voisi tulla lääkäri, asianajaja, puuseppä, väärentäjä, jalkapalloilija, jopa vierasmaalainen, mutta ennen kaikkea olen italialainen.

Non ho capito molto della vita e forse, non capirò neppure in futuro. Ma un punto mi è chiaro: "L'unica cosa che una persona deve imparare davvero a fare è amare. Tutto il resto ne è una diretta conseguenza o un dettaglio trascurabile". E questo, lasciatemelo dire, un italiano lo sa fare meglio di chiunque altro. Sono italiano quindi amo. 
(Andrea Bonomo)

Elämästä en ole paljonkaan ymmärtänyt, enkä tule ehkä ymmärtämäänkään. Mutta tämä on minulle selvää: “Ainoa asia joka ihmisen on todella tärkeä oppia, on oppia rakastamaan. Kaikki muu on suoraa seurausta siitä, tai sitten mitätön pikkuseikka.” Ja tämän, sallikaa minun sanoa, italialainen osaa tehdä paremmin kuin kukaan muu. Olen italialainen, siis rakastan. 



Kuva (C) Anita Nehrenheim

Vapaa suomennos: Anita N.
Arvokasta, korvaamatonta käännösapua sekä sisältötulkintaa antaneet:

12.5.2016

Manierismi

Manierismi (italian sanasta maniera ’tyyli, tapa’) on erityisesti italialaisessa kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa n. 1520-1600 vallinnut taidesuuntaus ja tyylilaji, renessanssin jälkivaihe, siirtymävaihe renessanssista barokkiin. Myös myöhäisrenessanssin rinnakkaisnimitys.

Maalaustaide ennen renessanssia ja sen jälkeen

Linkit tähän blogiin.


Maniera-sanan merkityksiä

Aiemmin italian sanalla maniera oli tarkoitettu sosiaalisen kanssakäymisen sekä antiikin veistosten ja täysrenessanssin mestareiden teosten tyyliä ja tyylikkyyttä, ilman kielteistä sävyä.

Giorgio Vasari puhuu käsitteistä "maniera moderna" ja "gran maniera" viitatessaan da Vinciin, Michelangeloon ja Raffaelloon, tyyliin, joka oli alkanut Cimabuesta ja Giottosta, ja hän suosittelee nuoria taiteilijoita ottamaan näistä mallia saavuttaakseen la "bella manieran".
Nykyään sana liitettään opittuun ja jäykkään muodollisuuteen, maneeriin.


Fucina di Volcano, Giorgio Vasari


Manierismi-käsitteen merkityksiä

Maniera muuttui käsitteeksi manierismo. Tyylilajina manierismia ei ole helppo määritellä. 1500-luvun lopun taidetta koskevaan keskusteluun alkoi tulla negatiivinen sävy. Tyylisuunta sai halventavan manierismi-nimen 1600-luvun puolella. Manierismi koettiin tuolloin klassismista ja perspektiivisäännöistä poikkeamisen ja vääristyneiden muotojen vuoksi teennäiseksi ja ylihienostuneeksi.

Terminä manierismi tarkoitti 1600-luvulta 1900-luvulle asti luonnotonta, kylmän järkiperäistä lähtökohtaa taiteeseen, sekä teknisen taituruuden ja sivistyksen steriiliä korostamista.

1900-luvulta lähtien manierismi on renessanssin ja barokin välisen tyylikauden melko neutraali yleisnimitys. Manierismin taidetta on myöhemmin myös alettu ymmärtää ja arvostaa uudella tavalla, kun siinä on havaittu yhtäläisyyksiä myöhempien kulttuurien kriisikausien kanssa.



Stanza dei Giganti, affreschi di Giulio Romano


Täysrenessanssista manierismiin

Manierismi sai alkunsa Italiassa, jossa sen edustajia olivat aluksi Michelangelon ohella Raffaello, Giulio Romano, Parmigianino, Benvenuto Cellini ja Giambologna. Manierismin alkua leimasi täysrenessanssin klassisista säännöistä poikkeaminen. Siinä missä täysrenessanssi painotti luonnollisia suhteita, tasapainoa ja ihanteellista kauneutta, manierismi omaksui liioittelun ja keinotekoisuuden.



The Holy Family, Rosso Firentino

Missä manierismi alkoi

Erään määrittelyn mukaan tyylisuunta alkoi Firenzessä. Nykyisin manierismin katsotaan varsinaisesti alkaneen Roomassa 1530-luvulla. Toscanassa ja Firenzessä 1515–1525 ollutta vaihetta pidetään tällöin varhaismanierismina tai klassismin vastaisena kokeiluna. 

Firenze
Muutos renessanssin klassisuudesta uuteen suuntaan alkoi näkyä. Manierismin kokeileva kausi sai alkunsa Firenzessä, jossa Jacopo da Pontormo ja Rosso Fiorentino työskentelivät Andrea del Sarton työpajassa. He tutkivat ja kopioivat innokkaasti freskoluonnoksia, joita Leonardo da Vinci ja Michelangelo olivat tehneet Palazzo Vecchiota varten. Myöhemmin, 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa, tyyliin vaikuttivat myös Tintoretto sekä flaamilainen ja ranskalainen taide.



The Last Supper, Tintoretto

Tintoretto's Last Supper focuses on light and motion, bringing the image to dramatic life. Unlike more traditional views of the Last Supper, Tintoretto depicts Heaven opening up into the room, and the angels looking on in awe, in line with the old Catholic maxim that "If the angels were capable of envy, they would envy the Eucharist."

Rooma

Correggion oppilas Parmigianino ja Rafaelin assistentti Giulio Romano toimivat Roomassa. He olivat kypsyneet taiteilijoiksi täysrenessanssin aikana. Rafaelin ennenaikainen kuolema merkitsi manierismin alkua Roomassa. Epävakaat olot saivat taiteilijat pakenemaan Roomasta työtä etsimään.


Cupido che fabbrica l'arco è un dipinto a olio su tavola (135x65,3 cm) di Parmigianino

databile al 1533-1535 circa e conservato nel Kunsthistorisches Museum di Vienna.
Public Domain



Kuva täältä
Cupido che fabbrica l'arco (dettaglio)


Venetsia
Venetsialainen tyyli kulki toiseen suuntaan. Sitä edusti pitkän uran tehnyt Tiziano.

Manierismin tyypilliset ominaispiirteet

Manieristien ihailemat taiteilijat, kuten Michelangelo, saivat lisänimen il divino (jumalainen). Arvostettua oli tekninen taituruus, omaperäisyys, kyky keksiä jotain ennenäkemätöntä ja uutta. Mutta taiteesta tuli esikuvien taiteen jäljittelyä luonnon sijaan. Art imitating art. Manieristit lainasivat ja sijoittivat esikuvansa tutuiksi tekemiä hahmoja uuteen ympäristöön, ikään kuin näkymättömiin lainausmerkkeihin.

Manieristien maalauksissa näkyy klassinen kuvakieli, mutta manierismin tavoitteita olivat klassisista säännöistä poikkeaminen. Manierismi suosi litteää kuvatilaa, jonka syvyyttä on vaikea hahmottaa. Se korvasi renessanssin puhtaan ja harmonisen muodon vääntyilevillä ja hajotetuilla muodoilla ja vääristellyllä anatomialla.

Manierismin tavoitteena oli harmonian murtaminen. Tyypillistä olivat muotojen venyttäminen, kierteiset, liioitellut, ilmeikkäät ja epäluonnolliset vartalonasennot, tietoisen erikoiset, luonnottoman elegantit sormien ja ranteiden asennot. Tällä kaikella manieristit pyrkivät, sulokkuuteen ja viehkeyteen.

Tyypillistä olivat myös voimakkaat liikkeet, yllättävät tehokeinot, henkilöhahmoja sisältävien kohtausten epäsymmetriset ja epäloogiset sommitelmat sekä jyrkät valon ja varjon kontrastit (chiaroscuro). Valopisteet sijoitettiin epätyypillisiin kohtin, värimaailma oli dramaattinen, silmiinpistävä ja ristiriitainen. Iho saattoi olla posliinimainen, vartalo esimerkiksi vihertävä.



Venere dormiente, Giorgione

Tyylikaudella alettiin korostaa yksilöllisyyttä, ehdotonta oikeutta persoonalliseen tulkintaan ja sisäiseen inspiraatioon (disegno interno). Inspiraatiota haettiin mielikuvituksesta. Maalauksista välittyy itsetietoisuus ja äärimmilleen viety konstikkuus, näynomaisuus, sisäiset konfliktit, asioiden kyseenalaistaminen. Keksittiin kuvan symboliarvot, ekspressiiviset tekijät. Pakanallisen ja kristillisen välinen ero hämärtyi usein. Tyypillisiä teemoja olivat aistillisen eroottisuuden sävyttämät monisäikeiset allegoriat. Haluttiin kuvata jotakin, jota on vaikea kuvata.

Manieristien käyttämä suggestiivinen, epätodellinen, ylimaallinen kuvamaailma nousi varsinaiseen loistoonsa vasta barokin aikakaudella, noin vuodesta 1600 lähtien.

LINEA SERPENTINATA (it.), manierismin taiteessa henkilöhahmoille tunnusomainen
taipuisa tai kierteinen vartaloviiva. 

Hahmojen venyttäminen näkyy esimerkiksi Parmigianinon teoksessa Pitkäkaulainen Madonna (Madonna dal collo lungo). Parmigianinon innoituksena olivat kirjalliset kuvaukset, joissa verrattiin naisen päätä, kaulaa ja olkapäitä maljakkoon. Kuvassa näkyykin maljakko vasemmassa reunassa. 


Parmigianino, Madonna dal collo lungo


Miksi manierismi syntyi? Täydellisyyttä on vaikea ylittää

Täysrenessanssin täydellisinä nähtyjen taiteilijoiden luomaa harmoniaa ja ihanteellisuutta ei voitu enää ylittää. Ratkaistavana ei enää ollut teknisiä ongelmia, eikä muitakaan. Täydellisyys oli saavutettu kaikessa: yksityiskohtainen anatomian tuntemus, taidokas valon, sommittelun sekä värien käyttö, tunnetilojen, ilmeiden ja eleiden ilmaisukielen täydellisyys. Täydellisyyttä on vaikea ylittää.

Mitä siis nuori taiteilija voi tehdä? Umpikujatilanteessa taiteilijat käyttivät hyväkseen mestarien kehittämiä malleja, mutta heidän tekemässään taiteessa oli uudenlainen ja outo leima.

Manierismin tyylikautta on kuvattu luonnollisena jatkeena Andrea del Sarton, Michelangelon ja Rafaelin taiteelle. Michelangelolla oli alun alkaenkin oma erityinen, omaperäinen, intohimoinen ja ainutlaatuinen tyylinsä, jota ihailtiin ja jota kopioitiin ja jäljiteltiin. Tyylille annettiin nimitys “terribilità”, joka kuvasi Michelangelon voimakasta tahtoa ja valtaisaa vihaista voimaa (“an effect or expression of powerful will and immense angry force (as in the work of Michelangelo) ”. Merriam-Webster

“One of the qualities most admired by his contemporaries was his terribilità, a sense of awe-inspiring grandeur, and it was the attempts of subsequent artists to imitate Michelangelo's impassioned and highly personal style that resulted in Mannerism, the next major movement in Western art after the High Renaissance.” Wikip

Michelangelon suurenmoinen taito ja luovuus sai ihmiset haltioitumaan. Tätä muut taiteilijat yrittivät jäljitellä. Siitä tuli standardi. Michelangelosta tuli idoli ja roolimalli manieristeille. Michelangelo tiesi tämän itse, ja se oli joskus jopa harmittavaa. Nuoret taiteilijat murtautuivat hänen kotiinsa ja varastivat piirroksia. 

Michelangelon tiedetään sanoneen: Ne jotka seuraavat eivät koskaan voi olla parempia kuin se jota seurataan.

Toisin sanoen, muut taiteilijat eivät pystyneet saavuttamaan esikuviensa kykyjä, joten heidän oli keksittävä jotain omaperäistä.

Kilpailuhenki oli korkealla, myös Michelangelolla ja Leonardo da Vincillä, jotka palkkioiden ja kunnian toivossa virittivät luovuutensa äärimmilleen, jopa vieri vieressä kilpaillen, samaa seinää maalaten. Näihin taistoihin osallistui myös Rafael. Kuten myös muut taiteilijat, jotka epätoivoisesti virittelivät omaa luovuuttaan, hakivat uusia lähestymistapoja, venyttelivät anatomiaa ja perspektiivejä.

Yläluokkainen manierismi

Manierismi oli teknisen taitavuuden - ja sivistyksen - esille tuomista. Niinpä ei ole yllätys, että maalaustapa oli suosiossa erityisesti Euroopan hoveissa. Merkittävimpiä manieristisen taiteen tilaajia oli maallinen aristokratia, Italian ruhtinashovit ja yläluokka sekä erityisesti Ranskan kuninkaan Frans I:n Fontainebleaun hovi.

Manierismin taiteeseen liittyy myös vastaanottajan ja teoksen tilaajan miellyttäminen. Eräänä esimerkkinä tästä ovat arvokkaista materiaaleista valmistetut ylellisyysesineet. Benvenuto Cellini (1500-71) valmisti kullasta Frans I:n suola-astian, jonka hahmot esittävät vettä (miesfiguuri) ja maata (naisfiguuri).

Benvenuto Cellini created the Cellini Salt Cellar of gold and enamel in 1540 featuring Poseidon and Amphitrite (water and earth) placed in uncomfortable positions and with elongated proportions. It is considered a masterpiece of Mannerist sculpture.




Benvenuto Cellini's Saliera, made in Paris, 1540–1543; 
Gold, partly covered in enamel, with an ebony base


Miksi manierismi syntyi? Mitä maailmassa tapahtui?

Italiassa manierismia on pidetty myös yhteiskunnan muutoskauden taiteena ennen itsevaltiaiden aikaa. Manierismi syntyi aikana jolloin yhteiskunnassa tapahtui mullistuksia tieteen, uskonnon ja poliiikan alueilla. Manieristit reagoivat näihin vääristyneellä taiteellisella tyylillään. Rafaelin aikainen tasapaino ei enää tuntunut kiinnostavan nuoria taiteilijoita.

“Martti Luther naulasi teesinsä (v. 1517) Wittenbergin kirkon oveen, ja uskonpuhdistukset riehuivat seuraavan sadan vuoden ajan kaikkialla Euroopassa. Kristillinen kirkko ei ollut enää yhtenäinen, ja sen auktoriteetti oli kyseenalaistettu. Vuonna 1507 Nikolaus Kopernikuksen todistama aurinkokeskeinen maailmankuva, uusi todellisuuskäsitys, soti täysin katolisen kirkon oppeja vastaan, että Jumala ja maallinen edustaja ovat kaiken keskipiste. Kun Fernão de Magalhães purjehti maailman ympäri, ja Kolumbus löysi Amerikan, todistettiin maan muoto litteän sijaan pyöreäksi, ja näiden merkittävien tapauksien seuraamuksena uskonopit ja humanistinen ajattelu asettuivat vastakkain.

Puhutaan murtoajasta, ja taiteessa oli ilmaistava raiteiltaan suistunutta maailmaa. Optimismi, harmonia ja tasapaino väistyivät, ja syntyi tarve etsiä uutta kuvakieltä. Syyksi koettiin myös se, että renessanssiajan suurnimet Leonardo, Michelangelo ja Rafael olivat saavuttaneet jo kaiken taidesääntöjen mukaisesti tavoittelemisen arvoisen, ja oltiin umpikujassa. Manierismi kääntyy tyyliltään renessanssin taidekaanonia vastaan, mutta vaikutteita haettiin vahvasti aiempien täysrenessanssimestareiden töistä, sekä lisäksi antiikin veistoksista. Vaikuttajina ovat olleet sekä flaamilainen että ranskalainen taide 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa.” Lainaus täältä.

Manierismi muussa taiteessa

Outous ja erikoisuus näkyi myös muissa taiteissa.

Kirjallisuudessa manierismi on yhteisnimitys klassisismin vastaisille suuntauksille eri aikoina, mutta sillä tarkoitetaan myös 1500- ja 1600-luvun vaihteen kirjallista suuntausta. Manieristisessa kirjallisuudessa käytetään sanaleikkejä sekä monimutkaisia tyylikuvioita Sen maailmankuva on subjektiivinen ja rauhaton. Lisäksi sisältö ja muoto ovat usein ristiriidassa. 

Manierismi vaikutti myös musiikissa. Monimutkaiset rytmikuviot, oudot harmoniat, koristeelliset polyfoniset melodiat olivat myös nuottipaperilla mutkikkaita ja visuaalisia. Varhaista manierismia musiikissa kutsutaan Ars subtilioriksi. 

Arkkitehtuurissa haluttiin jättää tiukat säännöt, joita oli aiemmin noudatettu. Julkisivujen koristelu lisääntyi ja se muuttui kaksiulotteisemmaksi täysrenessanssin plastisuuden vastapainona. Wikip

Mitä manierismin jälkeen

Vuoden 1580 jälkeen ilmestyi uusi sukupolvi, Carraccit, Caravaggio ja Cigoli, jotka herättivät naturalismin henkiin. Tämä sukupolvi oli anti-manieristinen.

Lähteitä

Taiteilijoita ja maalauksia