Motto

"È necessario imparare tanto a lungo quanto a lungo si vive."

Blogi italian kielen opiskelijoille ja Italian kulttuurista kiinnostuneille.
Blogiin on koottu linkkejä kielen ja kulttuurin eri alueilta.
Blogi sisältää myös Italian matkakuvia sekä opiskeluvinkkejä.

Benvenuti a tutti!

----


* Valitse itseäsi kiinnostava aihe oikealta kohdasta
Valitse aihe!
Numero kertoo kuinka monta eri sivua aiheesta löytyy. Selaa niitä painikkeesta Vanhemmat tekstit.

* Tai selaa Blogiarkistoa.

7.1.2017

Verdi, Nabucco

Ajaton tarina vallanhimosta, rakkaudesta, orjuudesta ja vapaudesta.

Opera seria. Dramma lirico in quattro parti


Kuva täältä


Temistocle Soleran libretto pohjautuu Auguste Anicet-Bourgeousin ja Francis Cornuen draamaan Nabuchodonosor (Nebukadnessar/Nebukadressar II). 



Soleran ja Verdin yhteistyö alkoi vuonna 1839, ja se kesti neljä vuotta. Nabuccon lisäksi Solera kirjoitti libretot Verdin oopperoihin Oberto, conte di San Bonifacio (1839), I Lombardi alla prima crociata (1843), Giovanna d'Arco (1845) ja Attila (1846).

Nabuccon kantaesitys oli 9. maaliskuuta 1842, Teatro alla Scalassa, Milanossa, nimellä Nabucodonosor. Nimi lyhennettiin sittemmin nimeksi Nabucco.

Giuseppe Verdi syntyi Busseton pikkukaupungissa vuonna 1813. Hän avioitui suosijansa tyttären Margherita Barezzin kanssa vuonna 1836. He saivat kaksi lasta.

Nabuccon syntyvaiheet


Verdi menetti molemmat lapsensa. Hän alkoi säveltää toista oopperaansa Un giorno di regno (Päivä kuninkaana). Se oli koominen ooppera, opera buffa, eikä se sopinut Verdin sen hetkiseen surevaan mielialaan. Työ keskeytyi, kun Verdi sairastui. Kun hän parani, vaimo sairastui vakavasti ja lopulta kuoli. Vaimon kuolema masensi Verdiä entisestään. Tässä tilassa hän kirjoitti Un giorno di regnon loppuun, harjoitutti ja esitytti sen. Ooppera epäonnistui täydellisesti, ja Verdi päätti lopettaa säveltämisen. Sitten hänelle annettiin uusi libretto.

Turhautuneena Verdi vei libreton kotiinsa, heitti sen pöydälle niin, että se avautui kohdasta, jossa Verdi näki sanat Va, pensiero, sull'ali dorate (Lennä, ajatus, kultasiivin). Verdi kiinnostui, sillä sanat muistuttivat Raamatun tekstiä (Vanhan testamentin psalmi 137). Verdi ei saanut yöllä unta. Hän luki librettoa niin monta kertaa, että osasi sen aamulla ulkoa. Tämän jälkeen hän sävelsi Nabuccon, josta tuli hänen ensimmäinen menestysoopperansa. 


Uusi avioliitto

Väitetään, että Nabuccon kantaesityksessä Abigaillen roolin laulaneen, uransa ehtoopuolella olleen sopraanon, Giuseppina Strepponin ja Giuseppe Verdin välinen, sittemmin pitkäikäiseksi muodostunut, suhde olisi alkanut näihin aikoihin. Verdi piti yksityiselämänsä hyvin salassa, joten totuutta ei tiedetä. Myöhemmin he asuivat yhdessä ja menivät naimisiin vuonna 1859.



Menestys

Nabuccon kantaesityksen jälkeen Verdistä tuli kuuluisa. Oopperan tunnetuin kohtaus on heprealaisten orjien kuoron laulama Va, pensiero, sull'ali dorate, jossa vangit kaipaavat vapauteen ja takaisin kotimaahansa. Oopperan aihe, vainotun kansan nöyryytys ja nousu, resonoi italialaisten mielessä voimakkaasti.



Kun Verdi sävelsi oopperan, osa Italiasta kuului Itävaltaan. Italialaiset tunnistivat oopperan piilomerkityksen. Se iski sorretun ja alistetun kansan sydämeen. Va pensiero tulkittiin vapautuslauluksi Itävallasta. Ensi-iltayleisö halusi kuulla kuorokohtauksen uudestaan. Esityksen saamat runsaat aplodit olivat protesti Pohjois-Italian itävaltalaisille vallanpitäjille, jotka olivat kieltäneet kaikenlaiset mielenosoitukset.

Nabuccossa Verdi loi suuren oratoriomaisen tyylinsä: Mooseksen korvaa Verdillä profeetta Zaccarian (Sakariaksen) hahmo, ja uskonnon sekä kansallisaatteen yhdistyminen on oopperassa täydellistä. Kuoro yhdistyi italialaiseen kollektiivisuuteen, ja sille kirjoitettu musiikki sai milanolaisyleisön kutsumaan Verdiä “kuoron isäksi” (il padre del coro). Täältä





Kaikista Verdin oopperoista Nabuccon teho on eniten riippuvainen erin­omaisesta kuorosta. Kuoro edustaa kansan ääntä, ja sen voi sanoa olevan yksi roolihahmoista. Myöhemmin Va pensierosta tuli Italian itsenäisyystaistelun ja kansallisen vapautuksen, Risorgimenton, tunnus ja Italian valtion epävirallinen kansallislaulu.

Erityisesti Abigaille-orjan (sopraano) musiikki on vahvaa mm. toisen näytöksen aloittavassa cantabile-aariassa “Anch’io dischiuso un giorno” (Myös minä avasin kerran sydämeni ilolle) ja cabalettassa Salgo già del trono aurato” (Nousen jo kultaiselle valtaistuimelle) sekä kuolinkohtauksessa “Su me morente esamine” (Minulle kuolevalle, hengettömälle). Zaccarian rukous “Tu sul labbro de’ veggenti fulminasti” (Sinä ennustajien huulilla salamoit) on oopperan keskeisiä numeroita. Täältä.

Nabuccoa pidetään erinomaisen onnistuneena, ja se kuuluu jatkuvasti oopperatalojen ja suurten kapellimestareiden ohjelmistoon.


Pubblico dominio Verdi-Nabucco costume by Palanti, 1913 (La Scala Museum)

Tapahtumat

Nabucco kertoo Lähi-idän tapahtumista 2 500 vuotta sitten, tapahtumista Babyloniassa eli nykyisessä Irakissa ja Jerusalemissa. Nabukadnessar II valtasi Juudaan, ryösti Jerusalemin temppelin vuonna 586 eaa ja vangitsi heprealaiset pakkotyöhön Babyloniaan (Baabeliin), joka on merkittävä muinaiskaupunki Mesopotamiassa.


Kuva täältä

Oopperan tarina kertoo juutalaisten vankeudesta Babyloniassa. Tapahtumat sijoittuvat aluksi Jerusalemiin ja myöhemmin Babyloniaan. Tapahtumat vievät keskelle valtataistelua. Kuningas Nabucco on valloittanut Jerusalemin ja hallitsee juutalaisia julmasti tyttäriensä kanssa. Nabuccon julmaan tapausten kulkuun sisältyy myös vapaudenkaipuuta, toivoa, ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta.

Libretto perustuu raamatun tarinaan Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin orjuuttamista juutalaisista. Kun Nabucco aikoo valloittaa Jerusalemin, hänen nuorin tyttärensä Fenena ilmoittaa rakastuneensa juutalaiseen Ismaeleen, jonka panttivankina tyttö on ollut. Abigaille, Nabuccon vanhempi tytär, punoo juonia kaapatakseen vallan vanhenevalta isältään ja teloituttaakseen kaikki juutalaiset vangit, sisarensa mukaan lukien.

Nabuccolla on niin paljon valtaa, että hän uskoo olevansa jumala, mutta se tekee hänet hulluksi. Vasta kun hän näkee sisemmän maailman ja löytää oikean jumalan eli Jehovan, hänen järkensä palaa, ja hän saa valtansa takaisin.

Asiat eivät ole muuttuneet Lähi-idässä eivätkä muuallakaan. Ne joilla on valtaa kuvittelevat olevansa jumalia. Valtataisteluun on aina kuulunut sota ja väkivalta. Myös yhden ja ainoan oikean jumalan olemassaolon oikeutus johtaa yhä edelleen järkyttäviin konflikteihin kaikkialla maailmassa. Uskonnot ja valta ovat aina kulkeneet käsi kädessä. 

Henkilöt                

Pääroolit
Nabucco, Babylonian kuningas (baritoni)
Abigaille, Nabuccon oletettu esikoistytär (sopraano)
Fenena, Nabuccon tytär (mezzosopraano tai sopraano)
Zaccaria, Jerusalemin ylipappi (basso)
Ismaele, Jerusalemin kuninkaan veljenpoika (tenori)
Mies- ja naiskuorot

Sivuroolit
Abdallo, Nabuccon upseeri (tenori)
Baalin ylipappi, Abigaillen liittolainen (basso)
Anna, Zaccarian sisar (sopraano)


Juoni (Wikipedian mukaan)

Oopperan näytösten nimet ovat Jerusalem, Uskoton, Profetia ja Hajonnut jumalankuva.

Nabuccon juoni on varsin monimutkainen. koska se sisältää lukuisia sivujuonia. On kolmiodraama Fenena-Ismaele-Abigaille. On Nabuccon tarina, Abigaillen tarina sekä orjien tarina. 

Alkusoitossa esitetään oopperan kaikki tärkeät teemat.



I Näytös – Jerusalem

Jerusalemin Salomonin temppelissä vallitsee kauhu ja epäjärjestys. Kuoro (papit, naiset ja Jerusalemin asukkaat) rukoilevat Herraa suojelemaan heitä Babylonian Nabuccolta. Israelilaisten ylipappi Zaccaria tuo mukanaan Nabuccon vangitun tyttären Fenenan. Aariassaan Sperate, o figli (Olkaa luottavaisella mielellä, lap­set) hän uskoo Fenenan olevan turva babylonialai­sia vastaan. D’Egitto là sui lidi (Egyptin rannoilla) Zaccaria kehottaa luottamaan Jumalaan.



Ismaele tuo tiedon Nabuccon lähestymisestä, ja Zaccaria kehottaa vielä vastarintaan. Fenena jää Ismaelen huomaan, kun Zaccaria lähtee kokoamaan väkeä kaupungin ja temppelin puolustamiseksi. Come notte a sol fulgente (Kuten yö ennen loistavaa aurinkoa). Ismaele on rakastanut Fenenaa siitä lähtien kun hän oli Israelin edustajana Babylonias­sa. Siellä Fenena pelasti hänet vankilasta. Nyt Ismaele vuorostaan on päättänyt vapauttaa hänet.

Heidän pakonsa estää temppeliin saapuva Abigaille, Nabuccon oletettu tytär. Myös Abigaille rakastaa Ismaelea: Io t'amava (Rakastin Sinua). Abigaille voisi säästää heprealaiset, jos Ismaele tunnustaisi vastarakkautensa Abigaillelle. Fenena sanoo uskovansa heprealaisten Jumalan, ja Ismaele kieltäytyy rakastamasta Abigail­lea.

Nabucco ratsastaa temppeliin. Zaccaria uhkaa surmata Fenenan, jos Nabucco häpäisee pyhän paikan. Nabucco pilkkaa juutalaisia: Tremin gl’insani (Hullut vaviskoon vihani edessä). Nabucco käskee kaikkien polvistua, ja Zac­caria nostaa tikarinsa iskuun. Ismaele estää Fenenan tapon. Finaalissa Nabucco määrää temppelin tuhottavaksi: Mio furor, non più costretto (Vihaani en pysty pi­dättelemään enää hetkeäkään).

II Näytös - Uskoton

1. kohtaus (kuninkaallisen palatsin huoneisto Babyloniassa)

Heprealaiset ovat vankeudessa Babyloniassa. Fenena hallitsee Nabuccon ollessa sotaretkellä. Abigaille löytää pergamentin, jonka mukaan hän on orjan tytär. Fenena on hänen rakkautensa ja vallan tiellä. Abigaille kuvaa vallan haluaan: Ben io t'invenni (Onnellinen tapaus, että löysin). Anch'io dischiuso un giorno (Minä myös kerran avasin sydämeni) hän muistaa olleensa joskus myötätun­toinen kärsiviä kohtaan.

Baalin ylipappi ilmoittaa Abigaillelle Fenenan vapauttavan vankeja. Ylipappi on jo levittänyt hu­hua Nabuccon kuolemasta, niin että Abigaille voisi astua valtaistuimelle. Abigaille Salgo già del trono aurato (Nyt astun valtaistuimelle) iloitsee voitonriemuisena siitä, että Fenena joutuisi anelemaan häneltä suosiota.

2. kohtaus (halli palatsissa)

Zaccaria rukoilee Jumalan apua Tu sul labbro (Profeettojen huulilta). Rukouksen jälkeen hän lähtee käännyttä­mään Fenenan. Papit hyljeksivät Ismaelea Il maledetto non ha fratelli (Kirotulla ei ole veljiä), koska hän esti Fenenan tappamisen Salomonin temppelissä.

Fenena on kastettu, ja Abdallo kertoo Nabuccon kuolleen ja Abigail­len nousevan valtaan. Abigaille tulee Baalin ylipapin kanssa vaati­maan kruunua Fenenalta. Kuolleeksi luultu Nabucco tulee yllättäin heidän väliinsä ja nostaa kruunun omaan päähänsä. Nabucco kiroaa sekä Baalin että heprealaisten Jumalan ja julistaa itsensä Jumalaksi. Kaikkien tulee polvistua hänen eteensä. Ukkonen jyrähtää ja kruunu putoaa – Nabuccosta on tullut mielipuoli. Zac­caria julistaa taivaan antaneen rangaistuksen, ja Abigaille nostaa voitonriemuisena kruunun päähänsä.

III Näytös – Profetia

1. kohtaus (Babylonian riippuvat puutarhat)

probably 19th century after the first excavations in the Assyrian capitals.

Baalin ylipappi pyytää Abigaillea allekirjoittamaan Fenenan ja heprealaisten teloitusmääräyksen. Mieleltään järkkynyt Nabucco tuodaan sisään, ja alkaa hieno duetto kuninkaan ja oletetun tyttären välillä: Chi parlare ardisce (Kuka uskaltaa puhua). Nabucco on vihainen, kun näkee Abigaillen valtaistuimel­la. Abigaille ojentaa heprealaisten kuolemantuomion, jonka Nabucco allekirjoittaa. Sitten hän tajuaa lähettävänsä myös Fenenan kuolemaan. Nabucco etsii Abigaillen syntymätodistusta. Abigaille näyttää ja repii sen. Nabucco, suuri sotapäällikkö, huomaa olevansa tyttärensä vanki ja anoo nöyränä armoa Fenenalle. Abigaille on voimansa ja kostonhimonsa tunnossa.


2. kohtaus (Eufratin ranta)

Heprealaiset unelmoivat kaukaisesta kotimaastaan: Va pensiero, sull'ali dorate (Lennä aatos nyt kultaisin siivin). Zaccaria valaa uskoa heprealaisiin: Del futuro del buio (Tulevaisuuden hämärässä näen­). Hänen ennustuksensa mukaan Babylonia tuhoutuu.



IV Näytös - Hajonnut jumalankuva

1. kohtaus (huoneisto palatsissa)

Nabucco herää painajaisesta vankilassa ja kuulee kansan huutavan kuolemaa Fenenalle. Hän ei tajua olinpaikkaansa ja kutsuu sotilai­taan sekä pyytää hevostaan. Ikkunasta hän näkee teloitussaattu­een, jossa Fenena on mukana. Nabucco rukoilee juutalaisten Juma­laa Dio di Giuda (Juutalaisten Jumala) ja lupaa rakentaa uudel­leen Jerusalemin temppelin. Rukous ja usko palauttavat Nabuccon hulluudesta. Abdallo tulee vapauttamaan Nabuccon.

2. kohtaus (Babylonian riippuvat puutarhat)

Fenena ja heprealaiset ovat mestauspai­kalla. Fenenan rukous teloitukseen valmistautuessa: Oh, dischiuso è il firmamento (Oi taivaan­kansi on avautunut). Paikalle saapunut Nabucco estää teloituksen ja käskee tuhoamaan Baalin kuvan sekä vapauttamaan heprealaiset. Nabucco kehottaa kaikkia kiittämään Jumalaa. Immenso Jehova (Kaikkivaltias Jehova). Itsensä myrkyttänyt Abigaille saapuu: Su me... mo­rente... esanime (Minulle... kuolen... pyörryn). Hän pyytää Fenenalta anteeksiantoa ja Nabuccoa suojelemaan rakastavaisia. Ennen kuolemaansa Abigaille rukoilee Jumalalta armahdusta ja kuolee. Ooppera päättyy Zaccarian julistukseen Nabuccolle: Servendo a Jehova, Sarai de` regi il re! (Jehovan palvelija, Sinä olet oleva kuningasten kuningas!).

14.12.2016

Santa Lucia

Santa Lucia (lat. Sancta Lucia), Pyhä Lucia, 283–304 jKr. 
Lucia on Syrakusan kaupungin suojeluspyhimys.





Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Lucia on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, jota juhlitaan katolisissa maissa, mutta myös protestanttisissa Ruotsissa ja Suomessa.

Valo ja pimeys

Nimi “Lucia” viittaa valoon (latinan “lux” = valo). Lucia voidaan suomentaa vaikkapa sanalla “Valotar”.

Pyhän Lucian muistopäivä liittyi keskiajalla eri kulttuureissa vuoden pisimpään yöhön ja sen aikoihin vietettyyn keskitalven juhlaan, jonka jälkeen päivä alkoi taas pidentyä. Sen vuoksi Lucia oli vertauskuvallisesti "valon tuoja". 

Tuohon aikaan talvipäivän seisauksen aika oli juliaanisessa kalenterissa 14.12., sillä kalenteri oli ajanlaskun virheellisyyden vuoksi jäänyt 8 vrk jälkeen aurinkoajasta. Talvipäivän seisaus nykyään on 21.12.

Lucian tarina lyhyesti

Nuori Lucia kääntyi kristinuskoon äitinsä parantuessa vakavasta sairaudesta ja lupasi elää loppuelämänsä neitsyenä. Pyhä Lucia koki marttyyrikuoleman uskonvainoissa keisari Diocletianuksen hallituskauden lopulla Sisilian Syrakusassa noin vuonna 304 jKr.

Mitään muuta Luciasta ei varmuudella tiedetä. Keskiajalla Lucia oli Sisilian Syrakusassa sokeiden ja silmäsairaiden pyhimys. Pyhään Luciaan liittyy monenlaisia legendoja.

Tietoa italiaksi



Lucia-kultti leviää

Marttyyri Lucian muistopäivää alettiin viettää pian hänen kuolemansa jälkeen, ensin hänen kotiseudullaan ja sittemmin Roomassa, Napolissa ja sitten ympäri kristillistä maailmaa. 

Sisiliasta Lucian kultti levisi pian koko Italiaan, ja Lucian nimi liitettiin jo 500-luvulla roomalaisen messun kaanoniin. 

Kultin leviämiskeskuksina toimivat erityisesti ne paikkakunnat, joiden hallussa oli Lucian pyhäinjäännöksiä, tärkeimpänä Napoli, jonka aarteisiin kuuluivat Lucian irtireväistyt silmät. 

Kirkkoja alettiin vihkiä Lucuan kunniaksi, ja Ravennan San Apollinare Nuovo -kirkon kuuluisissa mosaiikeissa Lucia esiintyy pyhien neitsyiden joukossa. 

Lucian kunniaksi on rakennettu kirkkoja muun muassa Roomaan, Napoliin, Venetsiaan ja Englantiin. Pohjoismaissa Pyhälle Lucialle nimettyjä kirkkoja on ollut vain kaksi, molemmat Islannissa.

Kaarle Suuren kalenterista lähtien Lucian nimi on ollut joulukuun 13. päivän kohdalla maininnalla “Virgo martyr”. 900-luvulla Lucian kultti levisi Ranskan (Lucie) kautta Saksaan (Luzia) ja Englantiin (Lucy). 

Keskiaikaisista runoilijoista Dante on ylistänyt Luciaa taivaallisen valon ja viisauden esikuvana, myöhemmistä kirjailijoista taas Selma Lagerlöf on kuvaillut Luciaa pimeyden poistajana Pohjolan yössä.

Verisiä legendoja Pyhästä Luciasta (Wikipedian mukaan)




Lucia syntyi vuonna 283 Syrakusassa, Sisiliassa. Hänen isänsä, joka oli ylhäistä sukua oleva roomalainen, kuoli Lucian ollessa hyvin nuori, ja Lucia jäi äiteineen vaille holhoojaa. Tuohon aikaan Roomassa jokaisella naisella piti olla holhooja, joka oli hänestä vastuussa. Ensin se oli isä ja sitten aviomies. Tarvittaessa myös veli saattoi toimia siskonsa holhoojana. 

Koska Lucian perhe oli varakas, hänelle oli varattu hyvät myötäjäiset. Lucia oli kihloissakin. Isän kuoleman jälkeen perhettä kohtasi kuitenkin toinen onnettomuus. Lucian äiti sairastui punatautiin, josta selviytymismahdollisuudet olivat tuohon aikaan kovin pienet. Neljän vuoden sairauden jälkeen äidin voimat alkoivat heiketä. Lucia kuuli kuitenkin, että Cataniassa kuolleen Pyhän Agathan pyhäinjäännöksillä rukoilemalla moni on kokenut ihmeparantumisen. Lucia saikin äitinsä suostutelluksi tulemaan kanssaan Cataniaan Pyhän Agathan haudalle rukoilemaan.

Ihme tapahtui ja äiti parantui. Lucia päätti kääntyä kristinuskoon ja hän vannoi pysyvänsä neitsyenä Pyhän Agathan tavoin. Oman myötäjäisosuutensa Lucia pyysi itselleen ja käski jakaa sen köyhille. Perheen palvelija kertoi Lucian sulhaselle, että Lucia oli jakanut myötäjäiset köyhille ja että hän ei menisikään naimisiin tämän kanssa, vaan on kääntynyt kristinuskoon ja menee naimisiin jonkun varakkaan jalosukuisen herran kanssa.

Mustasukkainen ja harhaan johdettu sulhanen ilmiantoi Lucian viranomaisille. Kristinusko oli tuolloin Roomassa kielletty. Lucia joutui oikeuden eteen, jossa hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin vietäväksi porttolaan, ilotaloon, prostituoiduksi. Tällöin Pyhä Henki kuitenkin täytti Lucian, ja hän muuttui niin painavaksi, että häntä ei pystytty miesvoimin siirtämään. Vaikka apuun tuotiin vetohärkiäkin, Lucia pysyi järkähtämättä paikoillaan. Kun häntä ei saatu siirrettyä, hänet kertomuksen mukaan päätettiin polttaa. Lucian ympärille rakennettiin rovio, ja häntä valeltiin palavalla piellä ja kiehuvalla öljyllä. Tuli ei kuitenkaan pystynyt vahingoittamaan Pyhän Hengen täyttämää Luciaa. Lopulta hänet surmattiin iskemällä tikari hänen kurkkunsa läpi.



Toinen, myöhemmin syntynyt legenda kertoo, että eräs ei-kristitty nuorukainen ahdisteli Luciaa kanssaan naimisiin, koska oli rakastunut tämän kauniisiin silmiin. Kun ahdistelu ei näyttänyt päättyvän lainkaan, Lucia repi lopulta silmät päästään ja lähetytti ne tarjottimella nuorukaiselle. Legendan mukaan, kun Neitsyt Maria näki Lucian vahvan uskon, hän antoi Lucialle entisiä kauniimmat uudet silmät. Kerrotaan, että nuorukainen puolestaan järkyttyi tapahtuneesta kovin ja sen seurauksena kääntyi kristinuskoon.

Lucian silmät



Artemisia Gentileschi ca. 1642-1644, Public domain


Legenda Lucian silmien menettämisestä ja takaisin saamisesta ilmaantui julkisuuteen vasta 1300-luvulla erityisesti Italiassa ja Espanjassa. Siitä lähtien häntä alettiin kuvata tavallisimmin pitämässä toisessa kädessä palmunoksaa ja toisessa kädessä laakeaa maljaa, jossa on silmämunat.



Pyhä Lucia, jonka silmät ovat lautasella. 
Domenico di Pace Beccafumin maalaus vuodelta 1521. Siena.
 Public domain


Maalauksia

Paolo Veronese, Il martirio e l'ultima Comunione di Santa Lucia, Public domain


Il seppellimento di Santa Lucia (particolare), Caravaggio

Sull'altare maggiore della chiesa di Santa Lucia a Siracusa. Public domain





Siracusa - Chiesa di Santa Lucia - Quadro di Caravaggio - Foto Giovanni Dall'Orto


Kulttuurikokemus

Italialainen ystäväni Cira kertoo

“20 vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran elämässäni katsomassa Lucian kruunausta Helsingin tuomiokirkon edustalla silloisen suomalaisen poikaystäväni kanssa. Maassa oli runsaasti lunta, kirkko loisti kuin satulinna, kaikki oli niiiiin pohjoismaisen eksoottista ja juhlallista… kunnes orkesteri alkoi soittaa, hitaasti ja juhlallisesti… väärää laulua! Nimittäin jokaiselle italialaiselle tuttua kappaletta "Sul mare luccica" (Merellä loistaa), jonka aaltoileva melodia kertoo kesäyön kirkkaasta kuutamosta Napolinlahden laineilla. "What is this???" kysyin heilaltani. Hänellekin laulu oli tuttu, ja se liittyi tietenkin pimeään talviyöhön. Voi ei! Pohjolasta löytyy sävelmiä joka lähtöön, miksi piti mennä lainaamaan tilanteeseen sopimaton napolilainen laulu? Yliherkkä musikaalinen korvani ei vain voinut antaa anteeksi tätä virhettä, ja siitä lähtien en halunnut enää olla tekemisissä typerän ruotsalaisen LuSian kanssa.” (Cira)

"La prima volta che mi trovai il 13.12 a Helsinki - il moroso di allora (1992) mi aveva portata a vedere l'incoronazione della Lucia, anzi LuSia davanti al duomo - sentendo suonare "Sul mare luccica" ci rimasi di sale (molto sorpresa): cosa c'entrava la barcarola napoletana, che più barcarola non si può, in mezzo a tutta quella neve a quindici gradi sotto zero??? Ma perché cantavano "santa Lusiiiiiaaa" in tono così lamentoso? :-))))) paese che vai, Lusia che trovi." (Cira)

Grazie mille, Cira! :)




Santa Lucia sanat

Sul mare luccia l'astro d'argento,
Placida è l'onda, prospero è il vento
Venite all'agile barchetta mia
Santa Lucia! Santa Lucia!
Con questo zeffiro, così soave
Oh! Com'è bello star su la nave!
Su passaggieri, venite via!
Santa Lucia! Santa Lucia!
In fra le tende bandir la cena
In una sera così serena!
Chi non domanda, chi non desia?
Santa Lucia! Santa Lucia!
Mare sì placido, vento sì caro
Scordar fa i triboli al marinaro,
E va gridando con allegria,
Santa Lucia! Santa Lucia!
O dolce Napoli, o suol beato,
Ove sorridere volle il creato
Tu sei l'impero dell'armonia!
Santa Lucia! Santa Lucia!
Or che tardate? Bella è la sera,
Spira un'auretta fresca e leggera,
Venite all'agile barchetta mia
Santa Lucia! Santa Lucia!
Santa Lucia! Santa Lucia!
Santa Lucia! Santa Lucia

Lucia Ruotsissa ja Suomessa

Suomessa Lucian päivä, lussinmessu, jäi jossakin määrin muiden kirkollisten juhlien varjoon, sillä meidän vanhassa kalenterissamme paljon tärkeämpi Pyhän Annan päivä oli samoihin aikoihin, 15.12.

Pohjolassa Lucian päivää edeltävää yötä pidettiin ennen aikaan vuoden pisimpänä. Pimeyttä valaisemaan tarvittiin jotain tavallisia valonlähteitä erityisempää. Suomalaisessa kansanperinteessä mainitaan usein "Luttu" vuoden pisintä yötä edeltävänä päivänä: "Lutun yö, Annan aatto, kotka kolmasti oksalta putoo".

Ruotsalainen Lucia-traditio on peräisin vuodelta 1927. Ruotsista perinne on aikojen saatossa levinnyt myös Suomeen, erityisesti ruotsinkielisille alueille. Lucia pukeutuu valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun, ja hän pitää kädessään kynttilää. Laulava Lucia-neito kiertää ilahduttamassa kansaa, perässään tähtipojat (“stjärngossar”, Suomessa “tiernapojat”, ruotsin sanasta “stjärna”, tähti). Tiernapojilla taas oli ennen tapana kierrellä loppiaisena kylillä ilahduttamassa ihmisiä pienillä näytelmillä, joiden aiheena oli Jeesuksen syntymä.

Pohjoismainen tapamme juhlia ei muistuta lainkaan katolista Lucia-juhlaa. Perinteen uskotaankin syntyneen 1500-luvun Saksassa, jossa se korvasi toisen katolisen pyhimyksen, Pyhän Nikolauksen juhlimisen, joka kiellettiin uskonpuhdistuksen yhteydessä. Pyhä Nikolaus on joulupukin esikuva.

Suomessa Lucian kultti tunnettiin viimeistään 1300-luvun alkupuolella. Varhaisin keskiaikainen maininta Lucian päivästä Suomessa on vouti Karl Haraldinpojan laskukuitin päiväys Turussa 1330 "die beatae Luciae virginis". Uskonpuhdistus kielsi Suomessa 1500-luvun alkupuolella pyhimysten palvonnan. Siitä huolimatta Lucian palvonta on jättänyt jälkensä suomalaiseen kansanmytologiaan. Ks täältä.

Lucia-pyhimyksen päivää vietettiin kirkoissa vähemmän juhlallisin menoin, ja sen arvona esiintyi kalentereissa ainoastaan "simplex". Agricola mainitsee Rukouskirjassaan (1544) "Öön Lutzi teke sitken".

Naisten nimeksi Lucia (Lutzi, Ludzia, Lucina) oli hyväksytty Turun seudulla jo 1300-luvun lopulla, mutta se säilyi koko keskiajan harvinaisena. Suomessa nimi Lucia on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 815 naiselle sekä muutamalle miehelle. Lucialla ei ole suomenkielisessä kalenterissa nimipäivää, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Lucian nimipäivä on 13. joulukuuta.

Nykyinen tapa valita Lucia-neito ja järjestää Lucia-kulkueita on puolestaan varsin uusi. Helsingissä kulkue, jossa Lucian lisäksi nähtiin ratsastajia, tonttuja ja tähtipoikia, järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1930 Ruotsista saadun mallin mukaan, ja sieltä tapa on levinnyt muualle maahan. Pyhimys on palannut takaisin kouluihinkin. Lähes joka koulussa valitaan onnellinen pikkulucia, joka saa jouluna vaeltaa juhlasalin poikki ja tuoda valon tervehdyksen lomalle jääville tovereilleen.

Lähteitä



4.11.2016

Festa dell'Unità Nazionale e delle Forze Armate



Kuva täältä

Ensimmäisen maailmansodan voiton päivä, asevoimien päivä. 

Italian rintama ensimmäisessä maailmansodassa syntyi, kun Italia liittyi ympärysvaltoihin 23. toukokuuta 1915. Sota päättyi Italian rintamalla Itävalta-Unkarin antautumiseen ja Italian voittoon 4. marraskuuta 1918. Koko ensimmäinen maailmansota loppui 11. marraskuuta 1918. Rauhanneuvotteluissa Italia ei saanut sitä mitä halusi. Sodan tuloksena italialaiset katkeroituivat ja Italian hallitus menetti arvostustaan. 

Juhlan merkitys on vähentynyt 60/70-luvuilla asian tiimoilta käytyjen ristiriitaisten poliittisten keskustelujen vuoksi. (Wikip) 

2000-luvulla juhlaa on vietetty virallisin menoin. Juhla ei ole yleinen vapaapäivä.

La Giornata dell'Unità Nazionale e delle Forze Armate è una giornata celebrativa nazionale italiana, un tempo molto sentita e oggi meno nota e ricordata. Negli anni Ottanta e Novanta l’importanza della festa diminuì progressivamente, rispetto agli anni precedenti Sessanta e Settanta in cui era oggetto di discussioni, polemiche e lotte politiche.

Istituita nel 1918 (1919?) per commemorare la vittoria italiana nella prima guerra mondiale, è festeggiata ogni 4 novembre, data dell'entrata in vigore dell'armistizio di Villa Giusti (la sala dove fu firmato l'armistizio). (Wikip)

12.9.2016

Sandro Botticelli

Sandro Botticelli (1445 – 1510) oli Italian varhaisrenessanssin (Quattrocento) merkittävimpiä taidemaalareita.


Botticelli, oletettu omakuva teoksessa Adorazione dei magi, (1475), dettaglio

Botticellin persoonaan, elämään ja taiteeseen liittyy monia mielenkiintoisia ja varsin yllättäviäkin asioita. Taiteilijan elämä oli paljon muutakin kuin koko Italian symboli, kaikkien tuntema ja ihailema kaunis, alaston Venus simpukankuorella. Historiaan liittyy surua, kärsimystä, valtataistelua. Rakkautta, kauneutta, mystiikkaa. Ja myös paljon epävarmaa tietoa. Mutta ennen kaikkea paljon kiehtovia asioita, joiden tulkitseminen ja ymmärtäminen johtaisi yhä syvemmälle ja syvemmälle uusien ja toinen toistaan kiinnostavampien tietojen lähteille. 

Botticellin elämänhistoria ei ole millään muotoa ikävystyttävä.

Miksi Alessandro di Mariano di Vanni Filipepistä tuli "Botticelli"

Varmuudella ei tiedetä, mistä lempinimi “Botticelli” juontaa juurensa. Selityksiä on useita. Sana “botticello” tarkoittaa “pieni tynnyri”.

“We do not know the reason why Sandro Filipepi was nicknamed Botticelli. The name may derive from the appellative of his older brother Giovanni, who was known as "botticello", possibly on account of his obesity. However, the name could also refer to the activity of goldsmith and gilder, common to his brother Antonio and Sandro’s first teacher (he too known as Botticello, according to Vasari) who exercised the trades of "battiloro" and "battigello", that is they beat the ingots of gold and silver into fine sheets.” Lainaus sivulta, jossa tietoja Botticellin elämästä vuosilukuina: englanniksi ja italiaksi.

Botticellin varhainen elämä

Botticellin elämästä ei varmuudella tiedetä kovin paljoa. Aikansa taidekriitikon Giorgio Vasarin mukaan Botticelli oli levoton ja älykäs lapsi, joka ei viihtynyt koulussa. Sanotaan myös, että Botticelli oli keskittymiskyvytön, mutta hänen tiedonjanonsa oli valtava. Botticelli kärsi koko ikänsä huonosta terveydestä.

Tiedetään, että Botticellista piti itse asiassa tulla kultaseppä. Isä lähetti pojan 14-vuotiaana oppiin Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo. Luultavasti Botticelli oli jonkin aikaa myös samalla alalla toimivan veljensä oppipoikana. Mutta Botticelli oli kiinnostunut maalaamisesta, ja v 1462 isä ohjasi pojan taidemaalari Fra Filippo Lippin oppilaaksi.

Botticelli sai vaikutteita opettajaltaan, mutta myös Masaccion monumentaalisista maalaustöistä. Botticelli on ehkä ollut myös kuvanveistäjä, kultaseppä ja taidemaalari Verrocchion oppilaana. Verrocchion teoksia.

Botticellin taiteilijaura

Vuonna 1470 Botticelli aloitti varsinaisen taiteilijatyönsä. Hänellä oli isänsä kotona oma bottega, työpaja. Tältä vuodelta on maalaus La Fortezza - allegoria rohkeudesta, hyveitä kuvaavasta sarjasta Tribunale della Mercanzialle - varhaisin työ, joka varmuudella on todettu hänen tekemäkseen. Tuohon aikaan opettajat saattoivat ottaa oppilaiden töitä omiin nimiinsä, eikä teoksia signeerattu, joten tekijöistä ei aina ole täyttä varmuutta.


 Botticelli, La Fortezza, 1470.  Firenze, Uffizi

Botticelli työskenteli sitten mahtavan Medicien valtasuvun palveluksessa Firenzessä vuosina 1478 - 1490. Siellä häntä ympäröi joukko filosofeja, runoilijoita ja tutkijoita. Tämä aika on Botticellin kulta-aikaa. Botticellista tuli Firenzessä suosittu taiteilija, joka koristeli yläluokan villoja maalauksillaan ja jota pyydettiin yhteen jos toiseenkin projektiin.

Suosiosta ja kiireistä - tai jostan muusta - saattaa kertoa tämä. Vuonna 1481 Botticellin isä Mariano Filipepi kirjoitti veroilmoitukseen, että hänen poikansa Sandro “on maalari ja työskentelee halutessaan kotona”.

1481 Mariano Filipepi declares in the tax return that his son Sandro "is a painter and works at home when he wishes". Between April and May Botticelli paints the Annunciation for San Martino alla Scala. On 27 October he is in Rome, where he signs the contract for the frescoes of the Sistine Chapel Tiedot täältä.

Botticellin erilainen ja tunnistettava tyyli

Botticellin värimaailma on viileä ja hempeän vaaleansävyinen. Maalaukset ovat elegantteja ja eteerisiä, herkän tunnelmallisia, koristeellisia, niissä vallitsee kauneus ja harmonia, naisellinen sulokkuus, romanttinen kaiho, runollisuus, unenomaisuus ja sadunomaisuus. Kasvot ovat lempeitä ja haaveilevia, vähän surumielisiä, ajatuksiin vaipuneita. Vaatteet on kuvattu sirosti, ne ovat kevyitä ja usein kuin tuulen liehuttamia.

I fiori dipinti da Sandro Botticelli (kukkia teoksista, video, RestaurArs)

Viivankäyttö on siroa ja pehmeän soljuvaa, koristeellisesti taipuvaa, eläväistä, leikkisää. Tähän ovat saattaneet vaikuttaa kultasepän opit. Botticelli keskittyi ääriviivoihin, ja hahmoissa on siksi joskus anatomisia vääristymiä. Hahmot ovat pitkiä, kuin venytettyjä. Tämä oli ristiriidassa muiden renessanssin taiteilijoiden käsitysten kanssa. Heille muoto, anatomia ja perspektiivi olivat ehdottoman tärkeitä.

Botticellin käyttämä maalaustekniikka on tempera. Maalauksen värit muodostuvat kerros kerrokselta. “Temperavärejä käytetään tyypillisesti läpikuultavina kerroksina. Silloin voidaan ensin luoda sommittelu ja piirustus, seuraavaksi valot ja varjot ja vasta lopuksi lisätä kerros jossa on paikalliset värisävyt.”


Botticellin aiheet

Suurin osa Botticellin maalauksista on ajan hengen mukaisesti uskonnollisia. Botticelli maalasi suuria alttaritauluja ja madonna-kuvia sekä pyöreitä maalauksia (tondo), jotka kuvasivat Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta enkelien ympäröiminä.



Botticelli, Madonna della Melagrana, tondo, (Granaattiomenamadonna), 1487
Kuva: Creative Commons




Madonna del Magnificat (Magnificat-madonna), tondo, 1483

Vaikka Botticelli oli uskonnollinen, hän ihannoi suuresti antiikin mytologiaa. Botticellin kuuluisimmat maalaukset ovat mytologia-aiheisia, monimutkaisia, vertauskuvallisia ja varsin arvoituksellisia teoksia.

Botticelliin vaikutti syvästi myös Medicien kiinnostus uusplatonilaiseen ajatteluun, uskoon siitä että täydellisyys ja onnellisuus voitiin saavuttaa jo maan päällä. Uusplatonismin ansiosta pakanalliset antiikin aiheet saivat usein kristillisen merkityksen. Medici-suvun vaikutuksesta Botticellin teokset heijastavat myös ajan poliittisia tilanteita.


Pallade e il centauro




Pallade e il centauro, tempera su tela, 207x148 cm, 1482-1483 


Siveyden (Pallas Athene) voitto hekumasta (kentauri).
"Interpreted as an allegory on the peace after the Pazzi wars."
"Pallas Athene, Goddess of Wisdom grasps the hair of a centaur preventing him from using his bow. Pallas is seen holding a halberd in her hand. She has the branches of the olive tree entwined around her arms and body (the olive tree is a sacred symbol for the Goddess of Wisdom and the halberd represents the lance, also associated with the Goddess).

The three interlinked rings of the Medici family have been used as an ornamental element on the clothing of Pallas indicating that the work was commissioned by a member of that family." Lainaus täältä 
Athene and the Centaur


Muotokuvat

Botticelli maalasi myös muotokuvia. Hän on lisäksi sijoittanut muotokuvia uskonnollisiin aiheisiin, esimerkiksi Medici-suvun jäseniä, ja todennäköisesti myös oman muotokuvansa maalaukseen Adorazione dei magi, Kuninkaiden kumarrus. Oletettu omakuva oikealla, oranssi kaapu.




Botticelli, Adorazione dei magi, (1475), tempera puulle


Sikstuksen kappelin freskot

Vuonna 1481 Paavi Sixtus IV tilasi Botticellilta freskoja vastavalmistuneeseen Sikstuksen kappeliin. Botticelli maalasi kappeliin kolme freskoa, Mooseksen kiusaukset (Le Prove di Mosè), Kristuksen kiusaukset (Tentazioni di Cristo) ja Mooses rankaisee kapinoitsijoita (La punizione dei ribelli), sekä joitakin paavien muotokuvia.



Le Prove di Mosè sono un affresco (348,5x558 cm) di Sandro Botticelli e aiuti, realizzato tra il 1481 e il 1482 e facente parte della decorazione del registro mediano della Cappella Sistina in Vaticano.





La Punizione dei ribelli, Cappella Sistina (detail). Kuvalinkki täältä



La Punizione dei ribelli, Cappella Sistina (detail). Kuvalinkki täältä


Chiesa di Ognissantin freskon yllätys



Chiesa di Ognissanti, Firenze, facciata

Myös Chiesa di Ognissantissa on Botticellin omalla tyylillään maalaama fresko pappi Sant'Agostinosta. Siellä on myös Domenico Ghirlandaion hyvin erityylinen pappisaiheinen fresko. (kuva) Molemmat todennäköisesti Vespuccin tilaamia.

Botticellin freskoon Sant'Agostino nello studio liittyy kiinnostava yksityiskohta, joka ehkä kertoo jotain Botticellin luonteesta. Ehkä hän ei ollutkaan niin surumielinen ja vakava kuin mitä on annettu ymmärtää. 

Papin pään takana on avoin kirja. Teksti ei ole oikeaa tekstiä, paitsi vasemmalla oleva rivi, joka on merkitty ristillä. Rivillä lukee

"Dov'è Frate Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato."

"Missä on Veli Martino? Hän on hävinnyt. Mihin hän on mennyt? Hän on ulkona Porta al Pratolla."

Tämä viesti tulkitaan nykyään Botticellin huumorina. Hän on viettänyt päiväkausia kirkossa maalaten ja ehkä havainnut kuinka eräs munkki salaperäisesti tulee ja menee, ja päättänyt yllättää hänet ja ikuistaa hänen pikku retkensä.

Kaksi kuvausta aiheesta
"Particolare è il libro aperto sopra la testa del santo con illustrazioni di geometria: le parole scritte sono in realtà dei ghirigori, tranne per una riga, segnata sul bordo sinistro da una croce, dove si può leggere "Dov'è Frate Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato". Si tratta probabilmente di una scherzosa menzione delle scappatelle di un frate alle quali Botticelli aveva suo malgrado assistito mentre lavorava nella chiesa, che dà un'inedita immagine spiritosa dell'artista spesso descritto di carattere malinconico e grave."

"Una curiosità è rappresentata dalla scrittura nel libro sulla geometria posto sopra il Sant'Agostino del Botticelli: si tratta di fregi per dare l'idea di scrittura, ma su due righe, contrassegnate da una crocetta sulla sinistra, il grande pittore ha voluto inserire un piccolo divertissment. Si legge infatti: Dov'è Fra Martino? È scappato. E dov'è andato? È fuor dalla Porta al Prato. L'interpretazione di questi versi oggi propende sul carattere faceto, il grande pittore infatti, trascorrendo diverse giornate di lavoro nella chiesa aveva forse notato uno strano va e vieni di un frate e decise di sorprenderlo immortalando le sue scappatelle."





Sant'Agostino nello studio, 1480
Kuva: Public domain






Sant'Agostino nello studio, dettaglio
Kuva: Public domain


Divina Commedian kuvitus

Medicit tilasivat Botticelliltä myös kuvitukset Dante Alighierin Divina Commediaan vuonna 1480. Botticelli ryhtyi työhön vasta myöhäiskaudellaan, 1492 - 1497. Piirustuksissa näkyy Botticellille tyypillinen herkkä viivailmaisu. Työ jäi kesken. Tuntemattomista syistä kokoelma hajosi pian eri tahoille. Noin sadasta tussipiirroksesta 92 on säilynyt. Niistä kahdeksan on Vatikaanin kirjastossa, loput Berliinissä. Botticelli maalasi myös Danten muotokuvan.




Jumalaisen näytelmän kuvitusta, Danten helvetin kartta. 
Mappa dell'Inferno, 1480 - 1490
Hopeakynä, muste ja temperaväri pergamentille, 33 × 47.5 cm




Ritratto di Dante Alighieri dipinto da Sandro Botticelli, 1495


Kuuluisimmat teokset

Suuret mytologia-aiheiset maalaukset Kevät (La Primavera) ja Venuksen syntymä (Nascita di Venere) yhdistävät kristillisiä ja pakanallisia teemoja. Venus on kristillisen perinteen Madonna-hahmo. Venus esiintyy myös maalauksessa Venus ja Mars (Venere e Marte).



Venere e Marte, 1485-86, Londra, National Gallery
Kuva: Public domain

Venuksen mallina on mitä luultavimmin ollut firenzeläinen kaunotar Simonetta Vespucci, josta Botticelli oli jo aiemmin tehnyt muotokuvia. 



Sandro Botticelli, Idealized Portrait of a Lady (Portrait of Simonetta Vespucci as Nymph) 1480


Vespuccien varakas suku oli perhetuttuja. Simonetta Vespucci oli traagisesti kuollut tuberkuloosiin, 22-vuotiaana, yhdeksän vuotta ennen Venuksen syntymän valmistumista. "La bella Simonettaa" pidettiin Firenzessä ideaalin kauneuden ruumiillistumana. Kaksi Medicin suvun nuorta miestä olivat rakastuneita nuoreen naiseen. On syytä olettaa, että myös Botticelli oli häneen rakastunut. Botticelli halusi tulla haudatuksi Simonettan lähelle.


Kuva täältä

"Some suggest that Botticelli also had fallen in love with her, a view supported by his request to be buried at her feet in the Church of Ognissanti - the parish church of the Vespucci - in Florence. His wish was carried out when he died some 34 years later, in 1510."





La Primavera, Kevät

La Primavera (tempera puulle) esittää Venus-jumalatarta kevätpuutarhassa muiden Kreikan mytologian hahmojen keskellä. Hahmot ovat antiikin mytologiasta, mutta tilanne ei ole peräisin mistään tietystä mytologian kohtauksesta. Asiantuntijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä Botticelli maalauksellaan on halunnut ilmaista.

Teos on suurikokoinen (n 2x3 m) ja tummentunut huomattavasti aikojen saatossa.



Botticelli, La Primavera dal 1477 al 1485 circa. Uffizi, Firenze


Kauneuden jumalattaren Venuksen (kreikkalaisilla Afrodite) yläpuolella on rakkauden sanansaattaja Cupido, silmät sidottuina. Vasemmalla puolella on Mercurius ja kolme sulotarta (siveys, kauneus, rakkaus). Oikealla siivekäs tuulen jumala Zefyros eli länsituuli ahdistelee kukkia suustaan syöksevää maan nymfiä Chlorista. Heidän edessään on kevään ja kukkien jumalatar Flora, joksi Zefyros muuttaa Chloriksen. Kukka-asuinen Flora kylvää kukkia helmastaan.

Kolme sulotarta on suosittu aihe taiteessa. Antiikin veistosten ohella aihetta on tulkittu varsinkin renessanssista alkaen.

Khariitit, "sulottaret" olivat kreikkalaisessa mytologiassa viehätysvoiman, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattaria, jotka olivat jumalatar Afroditen seuralaisia. Yleensä heitä kuvataan olevan kolme; nuorin Aglaia (kirkkaus), Eufrosyne (ilo) ja vanhin Thaleia (kukoistus). Roomalaisessa mytologiassa heidät tunnettiin nimellä graatiat (Le Grazie). Wikipedia, Khariitit

Botticellin sulottaret tanssivat piirissä ja heidät on puettu kevyisiin huntuihin, toisin kuin antiikin esikuvat ja muut renessanssiajan sulottaret.

Nella sua celebre “Primavera” le tre donne, a differenza della tradizione classica, danzano una carola tenendosi per mano e lasciando svolazzare i leggeri veli che le rivestono. Bellezza, castità e amore si muovono in un girotondo armonioso, dove tutto è idealizzato secondo la filosofia neoplatonica professata dal pittore. Le altre opere del Rinascimento, tuttavia, non presentano l’originalità della versione di Botticelli, riprendendo, al contrario, il modello antico in modo molto fedele.”

Kreikka / Rooma
Afrodite / Venus, rakkauden, kauneuden ja lisääntymisen jumalatar
Chloris (Zefyroksen vaimo) / Flora, kukkien ja kevään jumalatar, nymfi
Zefyros / Favonius, länsituulen jumala, kevätsään airut
Hermes / Mercurius, jumalten sanansaattaja, kaupankäynnin jumala ym
Eros / Cupido, rakkauden enkeli


Botticelli maalasi teoksen Lorenzo de' Medicin nuorten sukulaisten kaupunkiasuntoon (Villa Castello) kiinnitettäväksi leposohvan yläpuolelle. Teokseen ei ole merkitty nimeä. Nimen “La Primavera” maalaukselle antoi taidehistorioitsija Giorgio Vasari nähtyään sen Villa Castellossa vuonna 1550.

Useimmat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että teos on kevään vertauskuva. Maalauksessa on 500 erilaista kasvia. On myös esitetty, että se kuvaisi uusplatonista rakkauden ideaa. Maalaus sisältää viittauksia roomalaisiin runoilijoihin Ovidiukseen ja Lucretiukseen sekä renessanssi- ja humanistirunoilija Angelo Polizianoon, joka oli läheisissä suhteissa Medici-suvun kanssa.


Tulkintoja maalauksesta La Primavera


Kuva Restaurars, täältä



Nascita di Venere, Venuksen syntymä

Maalauksen Nascita di Venere (tempera kankaalle, n 1485) aihe on antiikin mytologiasta. Kreikkalaisen mytologian mukaan Afrodite syntyi aikuisena naisena merestä (Venus Anadyomene, "Venus Rising From the Sea").


La nascita di Venere


Venus oli tärkeä roomalainen jumalatar, joka yhdistettiin rakkauteen ja kauneuteen. Alun perin Venus oli kuitenkin kasvillisuuden jumalatar sekä viinitarhojen ja puutarhojen suojelija. Myöhemmin hänestä tuli kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta roomalainen vastine Afroditelle. Afrodite on kreikkalaisessa mytologiassa rakkauden, kauneuden, sulouden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalatar.

Maalauksen lähtökohtana lienee ollut runoilija Angelo Polizianon Giostra-runo, mutta maalauksella on ilmeisesti muitakin esikuvia.

Maalauksen taustalla on humanismin ja uusplatonismin ajatusmalli, joka pyrki sovintoon kristillisen ja mytologisen aineiston välillä. Uusplatonistit myös uskoivat, että ulkoinen kauneus voi heijastaa sisäisen maailman kauneutta ja hyveitä.

Platonista: “Plato further argued that contemplation of physical beauty allowed the mind to better understand spiritual beauty. So, looking at Venus, the most beautiful of goddesses, might at first raise a physical response in viewers which then lifted their minds towards the godly.”

Botticellin ajatuksena saattoi siis olla jumalallinen rakkaus alastoman Venuksen muodossa. Mutta koska Venuksen syntymää pidetään Medicien suvun tilaustyönä, muunlaisiakin tulkintoja maalauksen tarkoitusperistä on esitetty.

Since classical antiquity, the sea shell has been a metaphor for a woman's vulva.

Botticelli kuvasi Venuksen oman tyylinsä mukaisesti, anatomiasta ja perspektiivistä välittämättä. Venuksen vartalo ja kaula ovat epäluonnollisen pitkiä, asento tasapainon kannalta mahdoton. Hahmot on asetettu erilleen toisistaan, aivan kuin antiikin kreikkalaisissa maljakkomaalauksissa.

Venuksen asento ja erityisesti käsien asento muistuttavat antiikin marmoripatsasta Venus de' Medici, (kuva) joka oli Medici-suvun kokoelmissa ja Botticellin tutkittavissa. On olemassa myös Praxiteleen Afrodite-patsas.

Meren vaahdosta syntynyt Venus seisoo simpukankuorella juuri aalloista nousseena. Tuulen jumalat Zefyros ja Aura puhaltavat jumalattaren rantaan, jossa kevään jumalatar odottaa purppuraviitan kanssa. Veden pinta väreilee ja tuuli saa hiukset ja vaatteet hulmuamaan. Veistoksellinen rakkauden jumalatar ja täydellisen kauneuden ruumiillistuma seisoo tyynenä antiikin Venus pudican eli kainostelevan Venuksen tapaan. Ympärillä leijuu vaaleanpunaisia ruusuja.

Tulkintoja maalauksesta Nascita di Venere Wikipediassa

Videoita maalauksesta Nascita di Venere

Teoskokoelmia

  • Sandro Botticelli (Wikiart) Tällä sivustolla teoksia voi katsella lajeittain: List of works/Styles/Genres. Esimerkiksi aikajärjestys, mytologia, muotokuvat jne.


Myöhäistuotanto

Savonarolan jälkeinen myöhäistuotanto koostuu kiihkeän dramaattisista, suorastaan tuskallisista uskonnollisista aiheista, esimerkiksi Pietà (n. 1495) ja mystinen Natività mistica ("Mystinen äitiys") .

Pietà 



Pietà, 1495, oil on panel



Natività mistica



Natività mistica, 1500-1501, Londra, National Gallery

“Valtaapitänyt Medicin suku oli ajettu maanpakoon, Ranskan armeija valmistautui marssimaan Firenzeen, ja nälänhätä uhkasi. Moni, myös Botticelli, koki, että maailmanloppu oli käsillä. Vain hieman aikaisemmin Firenzen aukiolla oli poltettu roviolla munkki Savonarola, joka oli varoittanut kaupunkia Jumalan hirmuisesta kostosta.”

“Vaikeasta ajasta huolimatta juuri tämä teos oli Botticellille hyvin läheinen: se oli ainoa taideteos, jonka hän signeerasi. Botticelli käytti teoksessa monia symboleita, jotka heijastivat epävarmaa aikakautta mutta myös taiteilijan uskoa siihen, että uskova ihminen saa kuitenkin palkintonsa tuonpuoleisessa.”


“The sacred pictures of his final years, like the dramatic Mystic Nativity contain moral allusions about the wickedness of Italy and its inevitable punishment.”

Botticellin signeeraus

Savonarolan vaikutus

Kun dominikaanimunkki Girolamo Savonarola vuonna 1490 alkoi ankarasti hyökätä humanismia, sen pakanallisia elementtejä ja maallistumista vastaan, katumusta saarnaten, Botticelli koki henkisen ja hengellisen kriisin. Hänen taiteensa muuttui. Maalaukset muuttuivat kiihkeän uskonnollisiksi, synkiksi ja askeettisiksi. Voimakkaiden eleiden ja vääristyneiden hahmojen ohella Botticellin myöhäistuotanto oli aiempaa pienikokoisempaa. Myös värit muuttuivat luonnonmukaisista, ne muistuttivat noin sata vuotta aiemmin vaikuttaneen Fra Angelicon teoksia.

Helmikuussa 1497 Savonarola lähetti suuren joukon nuoria kannattajiaan (jotka tunnettiin nimellä ”fanciulli”) kulkemaan läpi Firenzen ja takavarikoimaan kaiken, mikä voisi johtaa ihmisiä syntiin ja turmelukseen, ”ylellisyysesineitä” kuten maalauksia, kirjallisuutta, hienoja huonekaluja, koruja, ylellisiä vaatteita, pelikortteja ja kosmetiikkaa. Nämä poltettiin valtavan suurella roviolla samana vuonna Piazza della Signorialla Firenzessä. Myös Botticellin sanotaan polttaneen maalauksiaan tällä “turhuuksien roviolla". Botticellin veli Simone oli niin ikään kiihkeä Savonarolan kannattaja.

Savonarola hirtettiin ja poltettiin roviolla kerettiläisyydestä syytettynä vuonna 1498 Piazza della Signorialla - samassa paikassa, jossa oli roihunnut hänen ”turhuuksien rovionsa”.



Fra Bartolomeo: Girolamo Savonarola, noin vuodelta 1498

Parjaus




La Calunnia, Parjaus, 62x91 cm, tempera su tavola, 1496, Uffizi


Jo 1480-luvun lopulla alkoi näkyä Botticellin sisäinen kriisi, joka sitten lopulta johti katkeroituneeseen mystiikkaan. Sen kautta hän kieltää omimman tyylinsä, joka hänet erotti muista taiteilijoista. Maalauksiin tulee voimakkaampi chiaroscuro sekä hahmojen ja asentojen korostunut ilmaisukieli. Teos La Calunnia on vedenjakaja tässä muutoksessa.

"A partire dalla fine degli anni '80 del Quattrocento la produzione di Botticelli iniziò a rivelare i primi segni di una crisi interiore che culminò nell'ultima fase della sua carriera in un esasperato misticismo, volto a rinnegare lo stile per il quale egli si era contraddistinto nel panorama artistico fiorentino dell'epoca. Il suo stile si ripiegò così verso un più marcato plasticismo delle figure, un uso più forte del chiaroscuro e un'accentuata espressività delle pose e dei personaggi.

Il vero "spartiacque" tra le due maniere è la Calunnia, un dipinto allegorico che Luciano di Samosata citava tra le opere del pittore antico Apelle, realizzato in risposta a un'accusa calunniosa di aver cospirato contro Tolomeo Filopatore che lo aveva riguardato. Il soggetto venne ridescritto da Leon Battista Alberti nel De pictura con alcune semplificazioni." Lainaus täältä.



"Sisäisen elämämsä tuskallista jännitystä Botticellin onnistui kuvaamaan työhönsä Parjaus, joka perustuu Apelleen kadonneen maalauksen kuvaukseen. Sen upeassa renessanssihallissa Parjaus raahaa alastonta miestä tuomarien eteen, jota Tietämättömyys ja Epäluulo nauvovat. Taustalla pyörivät Vilppi, Petos ja Kateus perässään rääsyihin puettu Katumus. Kaikkein kauimpana on alaston neito Totuus." Lainaus täältä.



Christ Crowned with Thorns

Christ Crowned with Thorns c. 1500 Accademia Carrara, Bergamo.
Kuvalinkki täältä


Botticellin myöhempi elämä sekä kuolema

Kulta-aikanaan Botticelli oli suosittu, hänen tyyliään ihailtiin ja jäljiteltiin. Tunnetuin Botticellia arvostaneista ihailijoista oli hänen oppilaansa, hänen opettajansa poika Filippino LippiMutta Botticellin suosio jäi lyhytaikaiseksi. Hän jäi myöhemmin renessanssin suurien nimien varjoon.

Botticelli luultavasti luopui maalaamisesta vuoden 1500 jälkeen. Vuonna 1504 hän vielä toimi parissa komiteassa, joissa päätettiin Michelangelon David-patsaan sijoituspaikasta sekä Firenzen katedraalin fasadista. 

Vasarin mukaan Botticelli eli vanhuutensa köyhyydessä, koska hän oli “tuhlaileva ja järjestelykyvytön”. Toisaalta, kun hän Savonarolan kannattajana ei juurikaan enää maalannut, hän ei siis myöskään saanut tuloja taidemaalarin työstä.

Loppuaikansa Botticelli eli epätoivonsa ja uskonnollisten pelkojensa keskellä unohdettuna taiteilijana. Hän kuoli vuonna 1510, epämääräisissä olosuhteissa, 65-vuotiaana, “vanhana, sairaana ja yksinäisenä”, kuten Vasari kertoo. Botticelli haudattiin omasta toivomuksestaan Firenzen Ognissantiin, jonne myös Simonetta Vespucci oli haudattu.



Botticellin vaatimaton sukuhauta, Chiesa di Ognissanti
Lapide, datata 1510, per la tomba di famiglia di Mariano Filipepi e i suoi figli, compreso il pittore Alessandro di Mariano Filipepi, meglio noto con il suo soprannome, Sandro Botticelli. Nella chiesa di Ognissanti a Firenze.
Kuva: Creative Commons


Botticellin uusi kulta-aika

Kuolemansa jälkeen Botticelli käytännöllisesti katsoen unohdettiin, noin 300 vuodeksi. 

Vasta 1800-luvun lopulla Botticelli nousi uudelleen suosioon ja arvostukseen. Etenkin prerafaeliitit Englannissa kiinnostuivat hänen taiteestaan. Vuosina 1900-1920 Botticellistä kirjoitettiin enemmän kirjoja kuin kenestäkään muusta taidemaalarista. Ja pian Botticellista tuli yksi tunnetuimmista Firenzen varhaisrenessanssin taiteilijoista. Botticellistä tuli se Botticelli, jonka me tunnemme ja jota me ihailemme ja rakastamme. 

Monet Botticellin tärkeimmistä töistä ovat nykyisin Uffizi-galleriassa Firenzessä.